Ajankohtaista

22.12.2017 11.38

Puheenjohtajan joulutervehdys 2017

Kulunut vuosi on ollut monipuolinen ja juhlava. Vuosi 2018 tuo mukanaan uusia haasteita.

Yksi kalenterivuosi on taas akateemisessa työssä vierähtänyt. Monille vuosi on ollut työn täyteinen, kuten yleensäkin. Vuosi 2017 jää Jyväskylän yliopistossa mieliin erityisesti siitä, että uusi rehtorimme Keijo Hämäläinen aloitti työnsä elokuussa. Rehtori on kuunnellut syksyn ajan yliopistolaisia. Myös uudistuksia yliopiston johtamisjärjestykseen on jo tullut. Näitä muutoksia vielä tunnustellaan ja vuonna 2018 nähdään varmasti jossain määrin muuttunut yliopisto. Jytte seuraa muutoksia ja säilyttää entiseen tapaan hyvän keskustelu- ja kuunteluyhteyden yliopiston johdon ja jäsenistömme välillä.

 

Syksyllä 2017 yliopistossamme käytiin niin yliopiston hallituksen, kollegion kuin tiedekuntaneuvostojen vaalit. Iloksemme voimme todeta, että yliopiston hallituksen keskiryhmän jäseneksi valittiin Olli-Pekka Moisio, pitkän linjan jytteläinen. Myös kollegiovaaleissa tuli valituksi useita jytteläisiä, joista osa on myös entisiä tai nykyisiä Jytten hallituksen jäseniä. Tiedekuntaneuvosto vaaleissa tilanne on myös samankaltainen. Tiedekuntaneuvostojen vaaleissa moni paikka tosin päätettiin sopuvaaleilla. Menettely on hyvä, mutta Jytte haluaa korostaa myös tiedekuntaneuvostojen tärkeyttä yliopistoyhteisön keskustelu- ja vaikuttamisfoorumeina. Tiedekuntaneuvostot eivät ole pelkkiä kumileimasimia. Yliopiston vaalivuonna meillä on siis syytä olla iloisia jäsenyhdistyksemme aktiivisista ehdokkaista ja äänestäjistä!

 

Jytten kannalta vuosi 2017 jäi ikimuistoisesti mieleen tietysti hienon 50-vuotisjuhlan vuoksi. Lokakuun 13. päivä järjestetty juhla oli yhtä aikaa asiapitoinen, hieno ja rento. Osa juhlaväestä nauttikin menosta aamuun saakka! 50-vuotisen taipaleen kunniaksi Jytte juhli myös Tieteentekijöiden liiton 50–vuotista taivalta yhdessä muiden jäsenyhdistysten kanssa.Vuonna 2017 käsiteltiin juhlien lisäksi myös muita isoja asioita valtakunnallisella tasolla. Yksi tärkeimmistä oli uusi lakiehdotus yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhdistämisestä yhdeksi oikeushenkilöksi. Nyt tämä yliampuva idea on asetettu toistaiseksi jäähylle, josta Tieteentekijöiden liitto voi ansaitusti olla iloinen. Kaikkia uudistuksia ei voi tehdä kerralla, eikä mitään uudistuksia pidä tehdä ilman kunnon selvitystyötä ja harkintaa.

 

Jytten jäsenten kannalta juhlavuosi tarjosi runsaasti erilaisia kulttuuri- ja urheilurientoja, erilaisia asiapitoisia tilaisuuksia sekä tietenkin tavallista runsaammin apurahoja, joita Jytte jakaa toistaiseksi ainoana Tieteentekijöiden liiton jäsenyhdistyksenä. Sama toiminta jatkuu vuonna 2018, joten tarkkailkaa tiedotustamme! Tulkaa mukaan tapahtumiin, ehdottakaa rohkeasti uusia ideoita toimintaan ja virkistykseen.

 

Vuosi 2018 tarjoaa runsaasti uusia haasteita, nimittäin heti alkuvuodesta käytävät TES–neuvottelut tulevat olemaan iso asia koko koulutus- ja korkeakoulukentälle. Niin jäsenyhdistyksen kuin Tieteentekijöiden liiton on valmistauduttava kaikin tavoin pitämään puolensa uudenlaisessa neuvottelutilanteessa, sillä yliopistoilta ja yliopistotyöläisiltä on leikattu jo liiaksi. Jytte seuraa tilannetta ja tiedottaa jäsenistöään neuvotteluiden käänteistä. 

 

Lopuksi vielä historiallisia ilouutisia. Jäsenistömme määrä nousi kuluneena vuonna ensimmäistä kertaa yli 800 jäsenen! Se on kovin paljon ja meidän on syytä olla iloisia virkeästä 50-vuotiaasta yhdistyksestämme! Toivotan siis omasta ja koko vuoden 2017 Jytten hallituksen puolesta erittäin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta jokaiselle 800 jäsenellmemme.

 

Mikko Jakonen

Jytten puheenjohtaja



Palaa otsikoihin