Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
24.6.2015 13.03

Aikaa tutkimukselle

Terhi Ainiala

Yliopistonlehtorin päätehtävä on opettaa ja ohjata. Työaikasuunnitelmien ohjeisiin on kirjattu, minkä verran kontaktiopetustunteja lehtori antaa. Näitä tunteja on vähintään 196, enintään 392. Kontaktiopetuksen päälle tulevat opetuksen suunnittelu, kurssitöiden ja tenttien laatiminen ja tarkastus, erilaiset ohjaustehtävät ja muut opetustyöt.

Kaikkiaan opetustöiden osuudeksi tulee kokonaistyöajasta, 1 600 tunnista, jopa 80 prosenttia. Tavallisimmin osuudet osunevat 60-75 prosentin haarukkaan. Kun YVV:lle menee vähintään 160 tuntia vuodessa, jää tutkimukselle hyvin vähän tunteja.

Milloin yliopistonlehtori sitten tutkii? Kun 1 600 tuntiin ei tutkimustunteja kovasti mahdu, tutkivat useimmat tämän ulkopuolella, käytännössä kesäisin. Moni meistä ansaitusti lomailee muillakin tavoin.

Onnekkaat voivat lisäksi pitää (syventävien opintojen) kursseja, joille saa sovitetuksi sellaisen tutkivan otteen, että pääsee itsekin kurssiopetuksen myötä tutkimaan. Ja toki opiskelijoiden tutkiessa pääsee itsekin tutkimuksen imuun.

Toimivimpia tapoja ovat tutkimusvapaat. Siis opetuksettomat lukukaudet, jolloin yliopistonlehtori voi keskittyä tutkimukseen. Tällöinkään ei kaikkia velvoitteita voi katkaista, esimerkiksi mahdollista gradun- ja väitöskirjantekijöiden ohjausta. Joka tapauksessa riittävän pitkä kausi, jolloin viikoittaista opetusta ei ole, tarjoaa mainion mahdollisuuden luoda uutta tutkimusta. Melko monella laitoksella tällainen käytäntö onkin, joko jo perinteisesti tai uutena mahdollisuutena. En tosin tiedä, kuinka laajalti. Toivottavasti käytäntö leviää ja voimistuu.

Liittomme on toimintasuunnitelmassa linjannut tavoitteissaan, että kaikille opettajille on taattava vähintään 30 prosentin osuus työajasta tutkimukseen. Tavoite vain taitaa olla liian kova? Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moni yliopistonlehtoreista tähän yliopistossamme pääsee. Yliopisto-opettajilla tavoite on vielä kauempana.

Kirjoitus on julkaistu myös HYT:n jäsenlehdessä 3/2015


Terhi Ainiala
Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja