Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
25.10.2017 11.08

Ay-työtä tehdään pitkäjänteisesti

Ismo Björn

"50-vuotias Tieteentekijöiden liitto on ammattiliitto, jossa yhteisöllisyys on kummunnut aatteesta. Tänään individualismi uhkaa järjestötoimintaa, niin myös ammattiyhdistysliikettä. Me emme ole enää me, vaan liitto, josta jäsenet hakevat jäsenmaksuaan vastaan palveluksia." Itä-Suomen tieteentekijöiden aktiivi Ismo Björn kirjoittaa ay-toiminnan haasteista. "Muutoksia sitoutumisessa ja järjestötyössä on tapahtunut, mutta silti on hyvä havaita, että vapaaehtoistoiminta ei ole laskussa ‒ ei Tieteentekijöiden liitossa ‒ eikä muuallakaan. Muutos näyttää olevan nimenomaan sitoutumisessa."

Tieteentekijöiden liitto 50 v. toimii pääsääntöisesti jäsenyhdistystensä vapaaehtoisen työn varassa.  Liiton perusta nojaa yhdistys- ja järjestötoiminnan perinteeseen, ja se perustuu yhteisöllisyyden varaan.  Tieteentekijöiden liitto on ammattiliitto, jossa yhteisöllisyys on kummunnut aatteesta. Tänään individualismi uhkaa järjestötoimintaa, niin myös ammattiyhdistysliikettä. Me emme ole enää me, vaan liitto, josta jäsenet hakevat jäsenmaksuaan vastaan palveluksia. Yhä useammat liittomme jäsenet katsovat olevansa eräänlaisia asiakkaita. Muutoksen taustalla on laajempi yhteiskunnallinen muutos, joka on merkinnyt vapaaehtoistyön perustan halkeilua. Yliopistotyö on epäsäännöllistä, toimeentulo monen kohdalla pätkittäistä, eikä se tee hyvää järjestötyössä. Vanhalle polvelle, joka saattoi haaveilla yliopistourasta ja valtion pitkästä leivästä, järjestötyö oli itsestäänselvyys, mutta tuon ajan aktiivit ovat monissa yhdistyksissä ikääntyneet. Kaikki nyky-yliopistolaisen nuoren tutkijapolven ongelmatkaan eivät heitä koske. Yhdistystoimintaan kuuluva yhteisöllisyys, se samaa penkkiä istuva kokoustelu ja järjestölippua heiluttava toimintakaan ei ole enää samaa kuin kymmenen vuotta sitten.

Ay-työtä tehdään pitkäjännitteisesti. Käytännön toiminta kentällä on arjen puurtamista, lausuntoja, kokousten pitoa ja toiminnan suunnittelua. Väliin vastataan liiton toimiston ja muihin kyselyihin ja yritetään etsiä sopivia henkilöitä ties mihin tehtävään, ylläpidetään lakko-organisaatiota ja ollaan osa yliopistojärjestelmää.

Muutoksia sitoutumisessa ja järjestötyössä on tapahtunut, mutta silti on hyvä havaita, että vapaaehtoistoiminta ei ole laskussa ‒ ei Tieteentekijöiden liitossa ‒ eikä muuallakaan. Muutos näyttää olevan nimenomaan sitoutumisessa. Järjestötutkijat ovat pitkään puhuneet nuorten haluttomuudesta kiinnittyä pitkäjännitteiseen työhön. Sen sijaan into osallistua lyhytkestoiseen toimintaan on yhä vahvaa. Kotikaupungissani Joensuussa hyvä esimerkki on Ilosaarirock, joka kokoaa satoja nuoria vapaaehtoiseen työhön yhden rokkiviikonlopun ajaksi Samalla nuoret saavat vapaalipun ohella halutessaan merkinnän ansioluetteloonsa. Halukkaita toimijoita on myös ay-toimintaan, mutta moni haluaa välttää sitoutumista viimeiseen saakka.

Aina tulee olemaan niitä, jotka tekevät ay-työtä aatteesta ja palavalla sydämellä.  Silloin ollaan kiitollisia siitä liiton painetusta kalenterista. Se nostetaan ylpeänä pöydälle laitosten, tiedekuntien, hallitusten ja akateemisten tapaamisten aikana, ja osoitetaan, että liiton tyttöjä ja poikia ollaan.  Mutta heitä on jatkuvasti vähemmän. Enemmän on heitä, jotka haluisivat tehdä ay-työtä vain silloin, kun se heille sopii, tai silloin, kun se on silkkaa juhlaa tai siitä näyttää olevan hyötyä oman uran kannalta. Silloin, kun edustustehtävä sopi CV:tä koristamaan. Suurin osa on silti heitä, jotka pelkästään odottavat palveluja. Seuraavat vuodet tulevat näyttämään, mihin suuntaan liiton toiminta tulee muuttumaan. Kuinka saamme mobilisoitua toimintaa sitoutumista pelkäävät, mutta innokkaat vapaaehtoiset, kuinka he, jotka vaan ovat ja jäsenmaksunsa maksavat, ja ne huimat, jotka ay-eetosta paasaavat.

 

ITTEläinen Ismo Björn onnittelee 50 vuotiasta liittoa 100 vuotiaassa Suomessa 500 vuotta jälkeen reformaation

FUURT ja PRÖÖT!


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi