Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
27.11.2018 10.19

Blogissa Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtajaehdokas Mikko Jakonen

Mikko Jakonen

Blogiesittelyssä Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtajaehdokas YTT, dosentti, yliopistonlehtori Mikko Jakonen Jyväskylän yliopistosta. Liitto valitsee uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä hallituksen jäsenet tulevassa syysliittokokouksessaan 1.12.2018.
Mikko Jakonen

Kohti paikallista ja kansainvälistä edunvalvontaa 2020-luvun yliopistossa 

2010-luvun korkeakoulutuksen myllerryksessä on ollut kysymys tiedon- ja asiantuntijuuden tuotannon perusinstituutioiden rakenteellisesta ja rahoituksellisesta muutoksesta. Siinä päätäntä- ja ohjausvaltaa eivät ole riittävästi käyttäneet ne, joita nuo muutokset ovat eniten koskettaneet – eli yliopistojen työntekijät, opiskelijat ja kansalaiset. Korkeakoulupolitiikan suuret linjat on sitä vastoin vedetty kansainvälisissä, demokratiasta kauaksi etääntyneissä ei-akateemisissa toimielimissä ja opetusministeriöiden kabineteissa. Yliopistojen työntekijät ovat seuranneet ihmeissään näitä linjauksia ympäri Eurooppaa. 

Politiikkaa, filosofiaa, taloutta ja työtä koskevat tutkimusaiheeni ovat vieneet konferensseihin ympäri maailmaa. Olen viettänyt myös useita tutkimusvierailukausia Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Etenkin länsimaissa kollegoiden tarinat akateemisista muutoksista ovat samankaltaisia: rahoitusta leikataan, työtaakat ja vastuut kasvavat, kilpailu kovenee, työuupumus ja pettymys yliopistotyöhön valtaavat mielialaa. Akateemista työtä kontrolloidaan ja mitataan yhä enemmän. Yliopistotyöläiset myös pendelöivät kasvavissa määrin kaupunkien ja maiden välillä. Kun omasta yliopistosta ei löydy töitä, lähdetään töihin satojen tai tuhansien kilometrien päähän. Näin korkeakoulutettu työntekijä joustaa, ja samalla joustavat myös perheet ja tiede. 

Nämä ongelmat ovat läsnä myös suomalaisissa yliopistoissa. Olen toiminut viisi vuotta Jyväskylän tieteentekijöiden liiton hallituksessa, joista kaksi viimeistä vuotta puheenjohtajana. Tieteentekijöiden liiton hallituksessa olen toiminut vuodesta 2016 lähtien. Näiden vuosien aikana olen saanut entistä tarkemmin huomata, kuinka monenlaisista tilkuista ja pätkistä akateemisen työntekijän arki on Suomessa kasattu. 70% yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunnasta tekee töitä prekaareissa työsuhteissa, minä yhtenä monista. Usein vaikuttaa siltä, että mikään työsuoritus ei ole riittävä turvaamaan työuraa. Olen nähnyt läheltä, kuinka moni pätevä tutkija ja hyvä opettaja on päätynyt jättämään akateemisen uran. Jatkuvasta epävarmuudesta ja lisääntyvästä työtaakasta huolimatta me yliopistoissa työskentelevät pidämme jollain ihmeenkaupalla sellaisen ilmiön kuin tutkimukseen perustuva korkein opetus kuitenkin olemassa. 

Yksin tai yksikkötasolla tuntuu olevan mahdotonta vaikuttaa globaaleihin akateemista elämää ohjaaviin trendeihin tai niiden kansallisiin sovelluksiin. Moni yliopistotyöntekijä on tehnyt sen johtopäätöksen, että yhteisiin asioihin ei kannata investoida aikaa. On huolehdittava omasta julkaisuluettelosta, jos haluaa töitä myös tulevaisuudessa. Ilman ammattiyhdistystoimintaa olisin saattanut itsekin heittää rukkaset kädestä tai sitten keskittyä vain oman urani edistämiseen. Toiminta Jyttessä, Tieteentekijöiden liitossa ja Jyväskylän yliopiston kollegiossa on kuitenkin vakuuttanut minut siitä, että akateemisten työntekijöiden järjestäytymisellä, yhteistyöllä sekä fiksusti rakennetulla vastarinnalla on mahdollista parantaa akateemisten työntekijöiden tilannetta. Tätä kautta me kamppailemme myös niin suomalaisen kuin kansainvälisen tieteellisen toiminnan perusedellytyksistä ja sitä myöten maailman tulevaisuuden suunnasta, ei sen vähemmästä. 

AY-toiminnan vanha vitsi, jonka mukaan punasilmäiset valvovat sinisilmäisten etua on tänä päivänä ehkä enemmän totta kuin koskaan aikaisemmin. Punaiset silmät näissä hommissa tosin saa pääasiassa jatkuvien lakiesitysten, yliopistovisioiden, johtosääntömuutosten ja muiden pikavauhdilla käsittelyyn tulevien asiakirjojen lukemisesta. Näistä asioista pitäisi myös kyetä viestimään lyhyesti ja ytimekkäästi niin jäsenistölle kuin suurelle yleisölle, jotta tietoisuus muutosten suunnasta ja tarkoitusperistä olisi kaikille selvillä. Tätä on nähdäkseni 2020-luvun tieteenteon edunvalvonnan ydin: perehtymistä, opiskelua, poliittista linjavetoa, neuvottelua ja viestintää. Ja aina tarvittaessa myös päättäväistä vastarintaa. Haluan itse olla mukana rakentamassa tätä tiedostavaa ja niin isoja kuin pieniä vääntöjä voittavaa akateemista ammattiyhdistysliikettä. Rakennustyö lähtee paikalliselta tasolta, ja sen keskeinen vaikuttava areena on kansallinen edunvalvonta. Mutta me voimme myös kansainvälisesti olla esimerkki siitä, kuinka tieteen ja korkeakoulutuksen kannalta on parasta, jos sen tekijät osaavat vetää yhtä köyttä ja vaatia oikeutta päättää ei vain omasta työstä, vaan myös maailman tulevaisuuteen vaikuttavista linjavedoista. 

YTT, Dosentti Mikko Jakonen 
Kulttuuripolitiikan yliopistonlehtori (ma.) 
Jyväskylän yliopisto

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi