Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
4.12.2018 14.18

Ensi kevät on ratkaisujen aikaa

Petri Koikkalainen

"Jos voimavaroissa ei tapahdu käännettä parempaan, voi yliopistojen korpivaellus saada entistäkin synkempiä piirteitä. Pahimmassa tapauksessa tieteentekijöitä motivoidaan parin vuoden sisällä ennennäkemättömään tulosloikkaan samaan aikaan, kun uusi irtisanomisaalto pyyhkii yli yliopistokentän. ...Onneksi yliopistot ja tutkimus nauttivat vahvaa arvostusta kansalaisten, median ja useiden poliittisten vaikuttajien keskuudessa verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Ehdokkaita ja päättäjiä pitää muistuttaa siitä, että yliopistoissa opiskelee ja työskentelee noin 200 000 äänioikeutettua kansalaista. Kun mukaan lasketaan heidän lähipiirinsä ja muut kiinnostuneet, puhutaan jo hyvin suuresta äänestäjäjoukosta. Se voi riittää enempäänkin kuin vain vaa’ankieleksi." Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja (2015-2018) Petri Koikkalainen pohtii blogissa tulevia eduskuntavaaleja ja visioi myös keskusjärjestö Akavan tulevaisuutta.   


Jos hyvin käy, niin kevään 2019 eduskuntavaalien teemoiksi nousevat tutkimus ja yliopistot. Kampanjateemoista riippumattakin vaaleissa ratkaistaan suomalaisten yliopistojen ja korkean osaamisen kehityssuunta pitkälle tulevaisuuteen.

Myös nykyinen hallitus haluaa nostaa osaamisen tasoa. Sen visiotavoitteet tulkitsevat, että eurooppalaisessa vauhdissa pysymiseksi 50 prosentilla 25–34-vuotiaiden ikäluokasta tulisi olla korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä. Tämä edellyttää tutkintomäärien huomattavaa lisäämistä käytännössä välittömästi.

Myös jatkuvaan oppimiseen vaaditaan huomattavaa lisäystä. Pääministeri on puhunut jopa miljoonan ihmisen uudelleenkouluttamisesta ensi vuosikymmenellä kaikki koulutusasteet huomioiden.

Samalla kun määrällisiä tavoitteita kasvatetaan, laahaa yliopistojen rahoitus muun talouden perässä. Yliopistoindeksin jäädyttäminen leikkaa toimintaa myös tänä ja ensi vuonna. Jos toimintaa lisätään yhdessä suunnassa resurssien pysyessä samana, on jostain muualta väkisinkin tingittävä.

Yliopistot tuskin uskaltavat antaa rukkasia ministeriön koulutusmäärätavoitteille. Työaikaa on kuitenkin käytössä rajallisesti, joten sopeutumista voi tehdä ainakin vähentämällä tutkimukseen käytettyä aikaa tai tinkimällä opetuksen ja tutkintojen laadusta. Kumpikin olisi paitsi yliopistojen, myös kansakunnan omaan nilkkaan ampumista.

Jos voimavaroissa ei tapahdu käännettä parempaan, voi yliopistojen korpivaellus saada entistäkin synkempiä piirteitä. Pahimmassa tapauksessa tieteentekijöitä motivoidaan parin vuoden sisällä ennennäkemättömään tulosloikkaan samaan aikaan, kun uusi irtisanomisaalto pyyhkii yli yliopistokentän.

Huonoja vaihtoehtoja ovat kaikki ne, joissa hallituskaudella 2015–2019 tehtyjä leikkauksia jätetään voimaan ja indeksi pysyy osittain tai kokonaan jäässä. Vaikka joku saattaisi pitää tällaista politiikkaa ”realismina”, ei nykytilanteessa voi pyytää näin vähän. Valitettava totuus on, että yliopistot ja tutkimus ovat kokeneet pahan kolauksen.

Tyydyttävä vaihtoehto olisi rahoituksen palauttaminen seuraavan hallituskauden aikana asteittain leikkauksia edeltävälle tasolle samalla, kun indeksi palautetaan täysimääräisesti.

Jos rahoitusmalliin lisätään vakautta lisääviä, mutta sinänsä kustannusneutraaleja elementtejä, tilanne vielä paranee. Tutkijoiden ja yliopistojen ei tarvitsisi nykyisessä määrin käyttää aikaa hallintovetoiseen kilpailuun.

Hyvässä vaihtoehdossa olisi myös rohkeutta tehdä todellisia lisäinvestointeja tutkimukseen ja korkeimpaan opetukseen sivistyksen turvaamiseksi ja ajan suurten ongelmien ratkaisemiseksi.

Onneksi yliopistot ja tutkimus nauttivat vahvaa arvostusta kansalaisten, median ja useiden poliittisten vaikuttajien keskuudessa verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Ehdokkaita ja päättäjiä pitää muistuttaa siitä, että yliopistoissa opiskelee ja työskentelee noin 200 000 äänioikeutettua kansalaista. Kun mukaan lasketaan heidän lähipiirinsä ja muut kiinnostuneet, puhutaan jo hyvin suuresta äänestäjäjoukosta. Se voi riittää enempäänkin kuin vain vaa’ankieleksi.

*                    *                    *


Palkansaajapuolen työmarkkinakeskusjärjestöistä vain korkeasti koulutettujen Akava on viime vuosina pystynyt kasvamaan. Samalla sen jäsenistö on moninaistunut, ja järjestön vanhastaan ehkä elitistinen leima on toivottavasti haalennut. Akavan edunvalvonnan haasteena on vastata nykyisen jäsenkunnan tarpeisiin ja saada sen ääni aidosti kuuluviin.

Jos Akava haluaa säilyä vahvana yhteiskunnallisena keskustelijana, on sen päätöksentekorakenteita edelleen demokratisoitava ja yksinkertaistettava. Nykyisellään liiton jäsenelle tai paikallisyhdistykselle on liian vaikea osoittaa, miten heidän äänensä vaikuttaa Akavan linjauksiin.

Akavan monimutkainen sisäinen rakenne erilaisine koalitiojärjestelmineen on osa ongelmaa. Voi olla, että järjestelmän toimintaa kokonaisuudessaan eivät ymmärrä juuri muut kuin keskusjärjestössä ja liittojen avainpaikoilla työskentelevät kokopäiväiset Akava-yhteisön ammattilaiset.

Jos keskeiset henkilövalinnat lasketaan ja varmistetaan etukäteen tässä piirissä, syntyy vaikutelma järjestelmän itseään täydentävästä luonteesta. Yhdistysten ja liittojen valitsemat luottamushenkilöt kokevat asetelemassa helposti ulkopuolisuutta. Pahimmillaan Akava-yhteisö näyttäytyy kuplana, jonka sisällä puhutaan eri kielellä ja eri arvopohjalta kuin mitä työpaikoilla tapahtuu.

Tämän vaikutelman torjuminen on elinehto Akavan houkuttelevuudelle ja kasvun jatkumiselle. Kaikkein olennaisinta se on suhteessa jo nyt verraten heikosti järjestäytyneisiin nuoriin ikäluokkiin, jotka eivät hyväksy ammattiyhdistysliikkeeltään minkäänlaista sisäänlämpiävän herrakerhon imagoa.

Jos Akava ei pysty jatkuvasti uudistumaan ja demokratisoitumaan, joutunee se jossain vaiheessa omaksumaan nykyistä muodollisemman järjestösateenvarjon roolin. Silloin poliittiset linjanvedot taloudesta, koulutuksesta, tutkimuksesta tai innovaatioista jäävät entistä enemmän jäsenliittojen vastuulle.



Petri Koikkalainen

Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja vuoden 2018 loppuun. Kirjoitus perustuu syysliittokokouksessa 1.12.2018 pidettyyn puheeseen.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja