Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
24.3.2017 15.08

Harvassa ammatissa pitää hakea rahoitus työnsä tekemiseen

Maija S. Peltola

"Mitä jos kuljetusfirmat vaatisivat linja-auton kuljettajia laatimaa vähintään vuosittain toimintasuunnitelman, joka sisältäisi harkitun reittisuunnitelman, kokemukseen ja aiempaan tietoon perustuvan arvion käyttäjämääristä sekä alustavan budjetin? Entä jos alakoulun opettajan tulisi syys- ja kevätlukukaudeksi anoa rahoitusta voidakseen toteuttaa opetussuunnitelmaa? Mukaan tulisi liittää CV, portfolio, suunnitelma siitä, kuinka opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet saavutetaan kustannustehokkaasti ja kuinka yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy perustehtävän ohella." Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja Maija S. Peltola kirjoittaa omalaatuisesta tutkijan työstä: missä muussa ammatissa työntekijän pitää käyttää merkittävä osa työajastaan siihen, että anoo rahoitusta, jotta voisi jatkaa työtään?

Tutkimuksen tekeminen on työtä. Se ei ole harrastus, se ei ole vapaaehtoistoimintaa, se ei ole hyväntekeväisyyttä – siitä tulee maksaa tekijälle työstä kuuluva korvaus. Missä muussa ammatissa työntekijän pitää käyttää merkittävä osa työajastaan siihen, että anoo rahoitusta, jotta voisi jatkaa työtään? Meille se on arkipäivää, mutta jos mallin siirtää laajemmalle, se muuttuu hupaisaksi.

Mitä jos kuljetusfirmat vaatisivat linja-auton kuljettajia laatimaa vähintään vuosittain - mikäli pätkät olisivat edes niin pitkiä – toimintasuunnitelman, joka sisältäisi harkitun reittisuunnitelman, kokemukseen ja aiempaan tietoon perustuvan arvion käyttäjämääristä sekä alustavan budjetin? Ja joka kerralla suunnitelmapohjat olisivat erilaisia, jottei edellisvuotista voisi juurikaan hyödyntää. Jos suunnitelma menisi läpi, voisi kuljettaja jälleen yhden vuoden tehdä työtään. Entä jos alakoulun opettajan tulisi syys- ja kevätlukukaudeksi anoa rahoitusta voidakseen toteuttaa opetussuunnitelmaa? Mukaan tulisi liittää CV, portfolio, suunnitelma siitä, kuinka opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet saavutetaan kustannustehokkaasti ja kuinka yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy perustehtävän ohella. Ja sitten voisi taas opettaa meidän lapsillemme ympäristö- ja luonnontietoa, kieliä ja matematiikkaa. Entä jos terveyskeskuksessa työskentelevä lääkäri saisi jatkaa työssään ja auttaa potilaita vain, jos hän on hakenut ulkopuolista rahoitusta tarpeeksi tehokkaasti, jotta hän on voinut palkata hoitajia omaan yksikköönsä? Ja sitten raportoitaisiin rahoittajalle, kuinka monta palvelunostajaa virtasi palveluorganisaation läpi, ja mikä oli paranemisprosentti.

Oudoksi tilanteen tekee se, etten tule juurikaan ajatelleeksi, kuinka oudossa maailmassa elän. Enkä edes pidä rahoituksen hakemista kamalana asiana, vaan se on muodostunut normaaliksi ja kiinnostavaksikin osaksi arkista työtäni.  Rankalta ja absurdilta tämä vaikuttaa oikeastaan vain silloin, kun katson nuoria lahjakkaita tutkijoita, jotka käyttävät suuren osan ajastaan joko rahoitushakemusten laatimiseen, raportointiin tai hakemuksista murehtimiseen. Ja se ken on onnekas, saa rahoituksen, joka ei pysty mitenkään kilpailemaan muiden saman koulutustason työtehtävien kanssa. Onko Suomella varaa tähän? Koulutukseen ja osaamiseen panostamisen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että harva voi keskittyä tieteeseen ja korkeimman opetuksen antamiseen, kun juoksemme rahan perässä, täytellen lomakkeita. Jos halutaan huipulle, täytyy meille luoda puitteet sinne pääsyyn. Yliopistoissa on uskomattoman hienoa porukkaa, joka pystyy tekemään nykyisilläkin resursseilla loistavaa tulosta, entä jos meille annettaisiin mahdollisuus keskittyä siihen, mitä osaamme parhaiten? Miten korkealle voisimme päästä?

Ilman minkäänlaista aasin siltaa: hurraa Koneen Säätiö! Rahoituksen ojentaminen yliopistoille siten, että yliopisto voi itse päättää, mitä seteleillä tekee, on oiva osoitus luottamuksesta. Tällä hetkellä raha näyttää olevan sidoksissa siihen, kuka suostuu käymään kauppaa poisvalinnoilla. Työnjako ja yhteistyö ovat aivan välttämättömyys ja jopa innostavakin asia, mutta ei pakolla. Me tieteentekijät osaamme löytää yhteistyötahoja, ihmisiä ja instituutioita, joilla on yhtenevät intressit tai rinnakkaiset profiilit. Kyse on jälleen luottamuksesta.

Tiede vie meitä eteenpäin, mutta vain juuri sen verran, kuin mihin meille annetaan mahdollisuus.


Palaa otsikoihin | 3 Kommenttia | Kommentoi