Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
8.2.2017 10.01

Karkaako pullon henki yliopistolain uudistuksessa?

Petri Koikkalainen

"Pitemmällä aikavälillä voi pohtia, voiko osa nykyisistä yliopistoista lähestyä ammattikorkeakouluja siinä määrin, että järjestelmän sisäinen dynamiikka tuottaa jaon opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Syntyykö kentälle alihankintaketjuja, jossa osa korkeakouluista erikoistuu tuottamaan alempien tutkintojen opintokokonaisuuksia mahdollisimman halvalla? Miten vältetään kandiopetuksen bulkkiutuminen ja varmistetaan laadunvalvonta ja opetuksen kehittäminen sisällöllisesti ja pedagogisesti? Miten säilytetään yliopisto-opetukselta vaadittava tutkimuksen ja opetuksen yhteys?" Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen kirjoittaa valmisteilla olevasta yliopistolain muutoksesta. OKM järjestää asiasta kuulemistilaisuuden 13.2.

 

Nykyhallituksen matkaansaattamista korkeakoulu-uudistuksista merkittävimmäksi voivat hyvinkin nousta uudenlaiset ”liittokorkeakoulut”, joita luonnehtii yliopistojen ja niitä lähellä sijaitsevien ammattikorkeakoulujen syvenevä yhteistyö. Idean lipunkantajia löytyy jo ainakin Tampereelta, Lappeenrannasta, Vaasasta, Jyväskylästä ja Lapista.

Yhteistyöhankkeiden vanavedessä on valmisteltu päällepäin kuivakan teknisen oloista lakiesitystä, jonka vaikutukset kuitenkin ulottuisivat kaikkiin korkeakouluihin. Se voi avata kehityspolkuja, jotka saattavat mullistaa suuria osia suomalaisesta korkeakoulukentästä arvaamattominkin tavoin. Tai sitten ei, riippuen siitä, miten laki lopulta kirjoitetaan. Joka tapauksessa aika keskustella asiasta ja avata lain tarkoitusperiä on juuri nyt. Toivottavasti keskustelua on myös tulossa sen jälkeen, kun ministeriö 13.2. ensimmäisen kerran laajemmin avaa hanketta koolle kutsumassaan isohkossa tilaisuudessa.

Tiivistetysti esitys tarkoittaisi, että yliopisto voisi hankkia alle puolet tutkinnon opetuksesta toiselta korkeakoululta. Sen ei tarvitsisi koulutusvastuunsa toteuttamiseksi järjestää omaa opetusta näiltä osin. Ainakin luonnoksen aiemmissa versioissa hankintatapa oli määritelty väljästi, samoin kuin opetusta tuottavien korkeakoulujen sijainti Suomessa tai ulkomailla. Myöskään rajoituksia siitä, onko hankittava sisältö tutkinnon pääainetta vai esimerkiksi yleisempiä taitoja, ei ollut. Laadunvarmistukseksi riittävät opetusta hankkivan yliopiston kirjaamat osaamistavoitteet. Kielten opetuksessa vastaava järjestely on jo nyt mahdollinen.

Yliopistojen ja ministeriön välisissä tulossopimusneuvotteluissa yliopistoille on annettu jo melko paljon liekaa edetä vasta luonnoksena olevan lain suuntaan. Esimerkit antanevat viitteitä halutun muutoksen suunnasta. Itä-Suomen yliopiston ICT-koulutuspolun kanditutkinnon pakollisista opinnoista osa luetaan jo nyt ammattikorkeakoulussa ja pian valtaosan kyseisen tutkinnon pääaineopinnoista pitäisi tulla ammattikorkeakoulusta. Järjestelyn lainmukaisuudesta on jätetty kantelu oikeusasiamiehelle.

Esimerkiksi Jyväskylässä kehityssuunta näyttää olevan, että sen sijaan, että yliopisto asettaisi osaamistavoitteet koulutuksen tilaajana, se laatiikin ammattikorkeakoulun kanssa yhteisiä osaamistavoitteita, mikä muuttaa pelin luonteen melko lailla toiseksi. Myös Kuopiossa on laadittu AMK:n kanssa yhteiset tavoitteet, joiden mukaan koulutusta lähdettäisiin ensi syksynä laajemmin toteuttamaan. Mitä saman sisältöiset osaamistavoitteet tarkoittavat duaalimallille, jonka perusteella yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on erilliset koulutustehtävät?

Pitemmällä aikavälillä voi pohtia, voiko osa nykyisistä yliopistoista näin lähestyä ammattikorkeakouluja siinä määrin, että järjestelmän sisäinen dynamiikka tuottaa jaon opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Syntyykö kentälle alihankintaketjuja, jossa osa korkeakouluista erikoistuu tuottamaan alempien tutkintojen opintokokonaisuuksia mahdollisimman halvalla? Miten vältetään kandiopetuksen bulkkiutuminen ja varmistetaan laadunvalvonta ja opetuksen kehittäminen sisällöllisesti ja pedagogisesti? Miten säilytetään yliopisto-opetukselta vaadittava tutkimuksen ja opetuksen yhteys?

Rakenteellista kehittämistä tukemaan tarkoitettu lakiluonnoksen kirjaus koulutusvastuiden lakkauttamisesta ja opiskelijoiden siirroista toisiin korkeakouluihin voi tarkoittaa opiskelijoille pakkomuuttoja ja henkilöstölle irtisanomisten aaltoa. Koulutusvastuiden mukana katoaa aina olemassa olevaa asiantuntemusta ja myös tutkimusta. Jos kentälle haetaan isoa muutosta, pitäisi henkilöstöseuraukset huomioida jo varhaisessa vaiheessa.

Henkilöstövaikutuksia on odotettavissa ilman muodollisia koulutusvastuusta luopumisiakin, sillä hankkimalla koulutusta toiselta korkeakoululta yliopisto voi käytännössä väljentää koulutusvastuutaan tai luopua osasta siitä. Tästä on näyttöä ainakin Itä-Suomen yliopiston ICT-koulutuksesta, jossa henkilöstöä on jo vähennetty ennakoivasti.

Opiskelijoitakaan ei hankkeessa ole ehditty liikaa konsultoida. Ainakin toisen asteen koulutuksessa herättäisi varmasti kummastusta, jos lukiota aloittava opiskelija käskettäisiin ensiksi 1–2 vuodeksi ammattioppilaitokseen tai päinvastoin. Mitä se kolmannella asteella tarkoittaisi, on vielä kunnolla näkemättä.

Kaikki pelot eivät yleensä toteudu missään uudistuksessa, tuskin tässäkään, mutta myös tarkoittamattomat seuraukset voivat yllättää.  Oikeus hankkia koulutusta muualta on ollut esillä mahdollisimman laajana – jopa 49 prosenttia tutkinnosta – eikö voisi aloittaa vähemmällä? Eikö yliopiston olisi tuotettava ainakin yliopistotutkinnon keskeisimmät osat, yleensä pääaineen opinnot, itse? Miksei lain vaikutuksia rajata sellaisiin Tampere3:n kaltaisiin tapauksiin, joissa korkeakoulujen välinen kiinteä toiminnallinen yhteys vaatii tiivistä yhteistyötä, mutta samalla mahdollistaa läheltä tapahtuvan laadunvalvonnan?

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee myöhemmin tänä vuonna sidosryhmiensä kanssa myös korkeakoulupoliittista visiota. Lakiuudistusta pusketaan liikkeelle sitä ennen. Järjestys vaikuttaa nurinkuriselta, sillä visiokeskustelun kautta lakiuudistuskin pystyttäisiin yhdistämään laajempiin koulutuspoliittisiin tavoitteisiin.

Petri Koikkalainen

Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja

 


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
8.2.2017 23.38
Eläkeläinen
Rakentaja
Juuri noin. Yhteistyö on hyvä asia,kun siitä molemmille hyötyä ja se vastaa tavotteita. Jotka lähtökohtaisesti aina kovenevat. Paras opetus ja tutkimus ja henkilökin pitäisi aina voida valita. Ministeriön valitsema puoliso ei välttämättä ole aina paras. Varsinkaan jos kumpaakaan osapuolta ei ole kuultukaan.