Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
17.4.2018 9.21

Kuka kerää äänet yliopistojen ympäriltä?

Petri Koikkalainen

"Korkein opetus ja tieteellinen tutkimus eivät ole olleet viime vuosien kaikkein keskeisimpiä vaaliteemoja. Voisiko niillä oikeasti voittaa? Puoluetoimistoissa kenties ajatellaan, että tällaiset aiheet ovat liian yleviä ja koskettavat vain hyvin pientä osaa ihmisistä. Katsotaanpa tarkemmin." Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto ovat teettäneet puoluekyselyn, jonka tuloksia julkistetaan perjantaina (20.4.) liittojen kevätseminaarissa. "Sen voi jo sanoa, että puolueiden näkemyksissä on eroja, ja joissain suhteissa jopa enemmän kuin luulisi. Vastauksista voi myös lukea, että vaalin tuloksella on merkitystä. Politiikan suunta todella riippuu siitä, ketkä valtaa käyttävät", kirjoittaa blogissa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

Viimeviikkoisen kehysriihen tulokset olivat pettymys yliopistoille. Siinä missä hallitus esimerkiksi työttömyysturvan aktiivimallin osalta muutti koviksi moitittuja linjauksiaan ja vieläpä osoitti parannuksille resurssit, ei korkeimmalle opetukselle ja vapaalle tutkimukselle suotu vastaavaa kohtelua.

Suurin pettymys oli ilman muuta se, että yliopistoindeksin leikkausta ei peruttu tai edes lievennetty. Vuonna 2015 tehdyssä päätöksessä pysyminen tarkoittaa sitä, että hallitus supistaa yliopistojen rahoitusta suhteessa yleiseen kustannustasoon myös tänä ja ensi vuonna, aina kautensa loppuun asti.

Talouden käännyttyä nousuun indeksileikkauksen seuraukset voivat vielä korostua. Toisin kuin taantumassa, korkeasti koulutettujen työmarkkinat vetävät kovilla kierroksilla yliopistojen ulkopuolella. Kun yliopistojen pätkätyöongelmaan ei ole saatu selviä parannuksia, ja kun työntekijöiden palkkakehitykseen käytettävä rahasumma ei Sivistystyönantajien mukaan kasva edes yleisen linjan mukaisesti, lienee selvää, että yliopistot joutuvat kamppailemaan kovasti houkuttelevuudestaan työpaikkoina. Irtisanomisistakaan tuskin on vielä päästy eroon.

Yliopistolaisten kannalta kovin ongelmallinen linjaus oli myös lupa palkata alle 30-vuotiaita kolme kuukautta työttömänä olleita henkilöitä määräajaksi ilman perustetta. Hallitus tuskin on ajatellut erityisesti yliopistosektoria, mutta vaarana on, että siellä nuorista tohtoreista ja väitöskirjatutkijoista tulee reservi, jota yliopistot ilman eri perustetta käyttävät esimerkiksi opetuksessa lukuvuoden ruuhkahuippujen tasaamiseen. Muut ajat voisi sitten pärjätä nykyistä suppeammalla pysyvällä henkilökunnalla.

Maan hallitus on asettanut loppukautensa askelmerkit, ja siksi tiede- ja korkeakoulupolitiikkaan parannusta haluavien katseet ovat jo kääntyneet ensi vuoteen ja eduskuntavaaleihin.

Tieteentekijät ja Professoriliitto ovat hiljattain teettäneet laajan valtakunnallisen kyselyn poliittisten päätöksentekijöiden näkemyksistä. Tulokset ovat kiinnostavat ja niitä tuodaan lisää julkisuuteen kevään mittaan. Sen voi jo sanoa, että puolueiden näkemyksissä on eroja, ja joissain suhteissa jopa enemmän kuin luulisi. Vastauksista voi myös lukea, että vaalin tuloksella on merkitystä. Politiikan suunta todella riippuu siitä, ketkä valtaa käyttävät.

Korkein opetus ja tieteellinen tutkimus eivät ole olleet viime vuosien kaikkein keskeisimpiä vaaliteemoja. Voisiko niillä oikeasti voittaa? Puoluetoimistoissa kenties ajatellaan, että tällaiset aiheet ovat liian yleviä ja koskettavat vain hyvin pientä osaa ihmisistä. Katsotaanpa tarkemmin.

Suomen yliopistoissa opiskelee tai työskentelee lähes 200 000 ihmistä. Heidän elämässään yliopisto on aivan keskeinen kiintopiste. Useimman lähipiirissä lienee muutama perheenjäsen tai ystävä, joita yliopistojen olot kiinnostavat sen verran, että asialla voisi joissain oloissa olla merkitystä äänestyspäätöksen kannalta. Aletaan puhua joukosta, jonka suuruus alkaa hipoa miljoonan luokkaa.

Lasketaan sen päälle yliopisto-opiskelusta kiinnostuneet, ja heidän lisäkseen aktiiviset alumnit ja muut viime vuosina yliopistoista valmistuneet ja entisten opinahjojensa oloista huolta kantavat, ja vielä ne, jotka muuten vain tuntevat sympatiaa yliopistoja ja tiedettä kohtaan.

Eivät kaikki heistä tietenkään tee äänestyspäätöstään vain koulutuslinjausten perusteella. Mutta jotkut varmasti tekevät, ja monessa tapauksissa hyvä linjaus yhdellä politiikkasektorilla on vankka lisäperuste äänestyspäätökselle, jonka pääsyy on toisaalla. Viime aikoina tieteentekijät ja yliopistot ovat olleet paljon julkisuudessa, mikä antaisi poliittisille linjauksille hyvää tarttumapintaa.

Poliitikkojakin luulisi tässä tilanteessa kiinnostavan, kuka kerää äänet yliopistoista ja niiden ympäriltä.

 

Petri Koikkalainen

Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
17.4.2018 14.02
AJT
Niin..
Kaiken tämän lisäksi myös äänestysprosentti tämän esitetyn ihmisryhmän sisällä on varmasti normaalitasoa korkeampi.

Miksi sitten olemme tässä tilanteessa, jossa yliopistoilta on yhteiskunnallisesti otettu pois asioita, rahoitusta ja peräänkuulutettu vielä poisoppimisen tärkeyttä röyhkeyden huippu! Tästä hullutuksesta kun päästäisiin takaisin reaalipolitiikkaan. Valtion tuen kohdalla yliopistot nähdään menoeränä, vaikka tämä menoerä tulee tuottona takaisin kymmenien vuosien aikajänteellä. On kummallista, että hallitus joka korostaa pelaavansa markkinapeliä yliopiston kysymyksessä, pelaa peliä vain lyhyellä aikajänteellä ja sitäkin huonosti. Siis hallitus on valinnut kysymyksessä oman pelin, asettanut sille omat säännöt ja silti epäonnistuu tässä puuhassa. Voi puhua itseään jalkaan ampumisesta laajimmillaan.

Tiede ei ole lyhytjänteistä.
Jos tutkijoiden urapolut pilkotaan, järkevämmät muuttavat muualle ja meritokratiasta tulee mediokratia. Suomi käytännössä elää laadusta globaaleilla markkinoilla, joten tälle kehitykselle ei ole hyvää loppua.