Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
19.4.2018 11.13

Kun unelmat eivät riitä

Tämän vuoden Eurodocin, Euroopan nuorten tutkijoiden monitieteellisen konferenssin, teemana ovat tutkimuksen unelmat. Tutkijatohtori Ella Peltonen pohtii kirjoituksessaan urahaaveita, tutkijanuran vetovoimaa ja kansainvälisyyttä nuoren tutkijan näkökulmasta. "Lahjakkuus ja motivaatio tieteen tekemiseen kohtaavat realiteetit, joissa yksilö haluaa rakentaa jossain määrin taloudellisesti vakaata, normaalia elämää. Kyllä, osa jaksaa ja sinnittelee sillä palkalla ja työehdoilla, mitä tieteen tekemisestä saa - osa onnistuu nappaamaan jopa pysyvän viran jostakin. Epävarma ja helposti epähoukutteleva uravaihtoehto se on kuitenkin kaikille. " Helsingin yliopistosta väitellyt Peltonen työskentelee tällä hetkellä tutkijatohtorina datatieteen instituutissa Irlannissa. 


Tämän vuoden Eurodocin, Euroopan nuorten tutkijoiden monitieteellisen konferenssin, teemana ovat tutkimuksen unelmat. Mistä tutkija sitten unelmoi? Varmasti mahdollisuuksista saada tehdä tiedettä, jonka näkee arvokkaana ja tärkeänä. Lisätä jotain tähän ihmiskunnan yhteiseen tietoisuuteen, edes oman pienen palasensa. Ja siinä ohessa elää ihan normaalia, turvallista elämää, johon kuuluvat jokseenkin turvattu toimeentulo ja perisuomalaisittain vaikka asuntolaina ja pari lasta.


Tutkimuksen tekeminen antaa parhaimmillaan tutkijalle itselleen paljon - ja siksihän tätä jaksetaan. Olen oman alkavan urani aikana tavannut uskomattomia ihmisiä ja jakanut mietteitä ja ajatuksia kaiken taustaisten tutkijoiden kanssa. Nautin työstäni, ja siksi haluan tätä tehdä. Samalla näen kuitenkin helposti myös ne haasteet, jotka ovat monien nuorempien tutkijoiden unelmien tiellä.


Suomalaisessa keskustelussa, oli kyse sitten tieteen arvostuksesta tai rahanjaosta, kansainvälisyys terminä on pitkään ollut pinnalla. Kansainvälisyys on hieno asia itsessään, mutta keskustelusta unohtuu jatkuvasti, että suurin osa modernista tieteestä on jo sisäänrakennetun kansainvälistä. Tutkijat eri aloilla tekevät jo jatkuvaa yhteistyötä eri instituuttien välillä - se on tieteessä edistymisen elinehto. Ihanteellinen tiede ei edes katso kansallisuusrajoja, vaan pyrkii ihmiskunnan yhteisen tiedon kartuttamiseen.


Useamman alan nuorelle tutkijalle on jo uran alusta selvää, että kotimaasta töitä ei välttämättä löydy. Sen sijaan monelle tulee yllätyksenä, miten kallista ulkomaille muutto voi olla. Enkä tarkoita vain muuttokuorman rahtaamista mantereelta toiselle. Suomalainen edullinen päivähoito on monissa EU-maissakin pelkkä päiväuni. Jos omalla palkallani yrittäisin nykyisessä kotimaassani maksaa vuokraa säällisestä asunnosta ja sanotaan vaikka kahden lapsen päivähoitomaksuja, käteen ei jäisi mitään. Perheellisen tutkijan toimiva asettuminen toiseen maahan vaatii joko kotiin jäävää tai hyväpalkkaista puolisoa.


Nettikeskusteluissa vilahdelleet 7 000 euron professorien kuukausipalkat ovat erittäin kaukana nuoremman, väitelleen tutkijan palkkatasosta. 2 000 euroa nettona on todenmukaisempi summa. Rahoituskaudet ovat helposti vain muutaman vuoden mittaisia, joskus kuukausia. Pelkkä kutsumusammatti on huono tekosyy siinä vaiheessa, kun asuntoa ei uskalla ostaa tai lapsia hankkia taloudellisen epävarmuuden takia. Ja nämä ovat nyt niitä tyyppejä, joita tämä maa on kouluttanut pisimmälle, lahjakkaimpia joita löytyy.


Kansainvälistymisestä puhutaan samaan hengenvetoon kuin tieteen saamisesta teollisuuden, viennin ja innovaatioiden käyttöön - nimenomaan Suomessa, suomalaisille yrityksille. Tieteen luonne on kuitenkin lähtökohtaisesti tätä ideaa vastaan: tiede ei ole yhden kansallisvaltion ohjeissa pomppiva nukke, vaan prosessi, joka aidossa yhteistyössä hyödyttää kaikkia, kansallisuudesta huolimatta. Aito kansainvälinen tiedekenttä ei voi pyrkiä rahavirtojen ohjaamiseen yhteen valtioon.


On tutkijoita, jotka onnistuneesti pyörittävät sekä yritystä että tutkimustaan, osa olosuhteiden pakosta, osa aidosta kiinnostuksesta. Olosuhteilla tarkoitan jälleen kerran rahaa. Jos tutkimuksen työehdot eivät kohtaa elintaso-odotuksia (ne asuntolainat ja perheet), osittainen tai kokoaikainen hyppääminen yritysmaailmaan alkaa tuntua yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Lahjakkuus ja motivaatio tieteen tekemiseen kohtaavat realiteetit, joissa yksilö haluaa rakentaa jossain määrin taloudellisesti vakaata, normaalia elämää. Kyllä, osa jaksaa ja sinnittelee sillä palkalla ja työehdoilla, mitä tieteen tekemisestä saa - osa onnistuu nappaamaan jopa pysyvän viran jostakin. Epävarma ja helposti epähoukutteleva uravaihtoehto se on kuitenkin kaikille.


Bisneksen tekemiseen ei mitenkään vaadita tutkijakoulutusta. Luulisi olevan kaikkien hyöty, jos tutkimukseen orientoituneet ja siihen koulutetut ihmiset saisivat aidon mahdollisuuden tehdä nimenomaan sitä tiedettä.


Kirjoittaja Ella Peltonen on väitellyt Helsingin yliopistosta tietojenkäsittelytieteen alalta. Hän työskentelee tutkijatohtorina datatieteen instituutissa Irlannissa. Jos kirjoittaja ei olisi päätynyt tutkijaksi, hän haaveilisi olevansa lentäjä tai astronautti. Twitter: @Ella_Peltonen




Palaa otsikoihin | 5 Kommenttia | Kommentoi

19.4.2018 15.05
lahjakkaimmat eivät ehkä enää jää yliopistoihin
Ministeriön ja yliopistojen olisi aika tarkistaa todellisuus. Lahjakkaimmat opiskelijat tekevät melkeinpä mitä vaan, ettei tarvitsisi jäädä yliopistoille tutkijoiksi/tekemään väitöskirjaa. Niin huono työnantaja yliopistosektori nykyään on. Yliopistoura ei siis todellakaan houkuttele lahjakkaimpia nuoria. Ja toisaalta sitten on ne, jotka ovat sieltä pysyvän työn onnistuneet saamaan. Mitään tulostavoitteita ei ole ja potkuja lähes mahdoton saada -> monet nostavatkin jalat pöydälle ja ottavat turhankin rennosti eläkettä odotellessa. Näin on tapahtunut etenkin monille, jotka saivat pysyvän työn ennen kilpailun kiristymistä 2000 luvun alkupuolella. Nyt he eivät enää kilpailussa pärjää mutta lehtoraatti/professuuri pysyy, kun samalla meritoituneemmat nuoret jäävät työttömiksi. Miksi siis lahjakkaat nuoret haluaisivatkaan yliopistouralle?
19.4.2018 15.28
Tulostavoitteet
En ihan tiedä missä maailmassa yllä olevan kommentin kirjoittaja elää, mutta tulostavoitteet yliopistoissa ovat äärimmäisen kovat nykyään. En tiedä yhtäkään tutkijaa suomalaisista yliopistoista, jotka voivat vain jalat pöydällä odotella eläkettä. Professorit tekevät noin 500h vuodessa ylitöitä palkatta. Eipä tämäkään urahaaveena kovin paljoa nuoria tutkijoita houkuttele...
19.4.2018 17.30
Ella
Vastaus: "lahjakkaimmat eivät ehkä enää jää yliopistoihin"
"Yliopistoura ei siis todellakaan houkuttele lahjakkaimpia nuoria."
Ura tietene parissa houkuttelee kyllä lahjakkaita nuoria - ei tietenkään kaikkia lahjakkaita, ei lahjakkuus ole sidottu unelmiin. Jokainen väitellyt on kuitenkin noita lahjakkaita, sen verran karsintaa nykyään on jo pelkästään jatko-opintoihin, puhumattakaan niiden loppuunsaattamisesta. Kyse on isosta työmäärästä, ja lahjakkuuden lisäksi tarvitaan motivaatiota ja sitkeyttä.

"Mitään tulostavoitteita ei ole ja potkuja lähes mahdoton saada -> monet nostavatkin jalat pöydälle ja ottavat turhankin rennosti eläkettä odotellessa."
Tulostavotteita todellakin on, ja niitä mitataan monella mittarilla: tieteellisten julkaisujen määrä ja laatu, rahoituksen määrä, annetun opetuksen määrä, ohjatut opiskelijat, opiskelijoiden suoriutuminen... Ja mitä potkuihin tulee, tuossa just muutama YT-kierroshan käytiin, ja siellä lensi nimenomaan myös vakituista proffaosastoa pihalle (määräaikaisia on vaikea irtisanoa).

"Nyt he eivät enää kilpailussa pärjää mutta lehtoraatti/professuuri pysyy, kun samalla meritoituneemmat nuoret jäävät työttömiksi."
Lehtorin tai proffan jakkaroita ei ole kaikille, eikä voikaan olla, mutta nuorempia tutkijoita auttaisivat huomattavasti enemmän pidemmät työsuhteet (5-10 vuotta olisi jo huima parannus) ja vakaampi rahoitus. Iso osa tutkimuksesta tehdään joka tapauksessa tutkimusryhmissä, ja ryhmässä on muitakin rooleja kuin se proffa eli ryhmän johtaja.

"Miksi siis lahjakkaat nuoret haluaisivatkaan yliopistouralle?"
Koska tiede itsessään on mahtavaa ja sen tekeminen niin hienoa. Siksi.
19.4.2018 21.57
Tulostavoitteista
Omalla 30 vuotta ja vähän päälle kestäneellä uralla tutkimus- ja opetushenkilökunnassa suomalaisissa (kahdessa) yliopistossa en ole koskaan törmännyt yksilöille esitettyihin tulostavoitteisiin julkaisujen, tutkimusrahoituksen tai muunkaan hankkimisessa. Enkä ole ikinä kuullut, että kenellekään olisi tällaisia esitetty. Voi olla, että näitä liitty nykyisiin tenure track urapolkuihin mutta nämä ovat aika tuore ilmiö. Muuten ainoat vaatimukset ovat liityneet opetuksen, tietyt kurssit pitää opettaa jne. Muutoin en ole koskaan kuullut, että yhdenkään lehtorin tai professorin "tuloksia" olisi millään lailla arvioitu tai tavoitteita asetettu. Sitä puhumattakaan, että mitään seurauksia olisi ollut sillä, jos tällaisiin tavoitteisiin ei olisi päästy. Eli siinä mielessä olen ensimmäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, enkä usko mitään henkilökohtaisia tulostavoitteita kenelläkään pysyvässä tehtävässä olevalla olevan
21.4.2018 12.48
Komppaan edellistä, ei yliopistoilla pysyvissä tehtävissä olevilla mitään tulostavoitteita ole.