Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
12.3.2015 12.58

Miksi yliopisto näkee apurahansaajan vain kulueränä?

Elina Katainen

Helsingin yliopiston tiedekunnat ja laitokset voivat ryhtyä perimään 1600 euron vuosimaksua apurahansaajien "työskentelyedellytyksistä". Yliopiston perusteluissa apurahansaajat nähdään lähinnä kulueränä. Tieteentekijöiden liiton asiamies Elina Katainen kysyy, miksi tuottopuolta ei ole lainkaan arvioitu? Perusteluissa ei lainkaan viitata siihen, että apurahalla työskentelevät tutkijat tuottavat tieteellistä tietoa, ideoivat uusia hankkeita, kommentoivat tekstejä ja tuovat laitoksille omat verkostonsa. He toisin sanoen rakentavat akateemista yhteisöä siinä kuin muutkin tutkijat.

Helsingin yliopisto on päättänyt suosittaa 1 600 euron vuosikorvauksen perimistä apurahalla yliopiston tiloissa työskenteleviltä tutkijoilta. Rahan vastineeksi yliopisto tarjoaa ”työskentelyedellytykset”. Toistaiseksi vain Suomen Kulttuurirahasto on sitoutunut tämän summan lisäämiseen henkilökohtaisiin työskentelyapurahoihinsa ja solminut asiasta yliopistojen kanssa väitöskirjantekijöitä ja yliopistojen oman harkinnan mukaan myös tohtoreita koskevan puitesopimuksen.  Muiden säätiöiden ja rahastojen kanssa korvauksesta vasta neuvotellaan.

Asia on keskeneräinen, mutta Helsingin yliopisto on kiirehtinyt laatimaan suosituksen, joka kohtelee apurahalla työskenteleviä tutkijoita epätasa-arvoisesti ja jonka perustelut ontuvat. Suositus myös hämärtää käsitystä tutkijanurasta jatkumona, johon kuuluvat erilaiset rahoitusmuodot.

Yliopisto perustelee korvausta laskemalla tarkkaan, mitä kuluja apurahalla yliopiston tiloissa työskentelevistä tutkijoista koituu. Hallintojohtaja Esa Hämäläisen mukaan rahaa uppoaa toimistotilan vuokraan, työpisteiden kalusteisiin, tietokoneyhteyksiin, lämmitykseen, siivoukseen, vahtimestaripalveluihin sekä kulunvalvontaan ja sosiaalitiloihin. Bonuksena apurahakaudella olevat tutkijat saavat opetusta, ohjausta ja akateemisen yhteisön.

Entäs yliopiston saamat hyödyt? Perusteluissa ei lainkaan viitata siihen, että apurahalla työskentelevät tutkijat tuottavat tieteellistä tietoa, ideoivat uusia hankkeita, kommentoivat tekstejä ja tuovat laitoksille omat verkostonsa. He toisin sanoen rakentavat akateemista yhteisöä siinä kuin muutkin tutkijat − ja myös opettavat ja ohjaavat (erillisestä korvauksesta). Yliopisto ei maksa heille palkkaa tutkimuksenteosta, mutta työn tulokset eli julkaisut se kirjaa tietokantoihinsa. Niistä yliopisto saa kosolti rahaa. Apurahojen tuottoa on vaikea laskea tarkasti, koska suuri osa tutkijoista työskentelee vuoroin palkkatyösuhteessa, vuoroin apurahojen varassa, eikä yksittäisistä tutkimuksista voi aina irrottaa apurahalla tehdyn työn osuutta. Olisi kuitenkin reilua esittää kuluselvitysten vastapainoksi jonkinlainen arvio tuotoista. Ne lienevät moninkertaiset kuluihin verrattuna.

Rahoitusmuoto ei saisi vaikeuttaa tutkijanuraa. Esimerkiksi Tieteentekijöiden liiton viimeisimmässä jäsenkyselyssä 70 % vastaajista – tieteellisen jatkotutkinnon suorittaneista yli 80 % − kertoi olleensa jossain uransa vaiheessa apurahakaudella. Ehkä yliopiston kannattaisikin tukea tutkijoitaan uran kaikissa vaiheissa, eikä hankaloittaa näiden työtä apurahakauden alkaessa. Yliopistolla jo työskentelevät tutkijat voisivat tällöin muitta mutkitta jatkaa työtään omassa työyhteisössään; tulokkailta taas voisi tiedustella, minkälaisia palveluja nämä yliopistolta tarvitsevat voidakseen rauhassa keskittyä tutkimuksiinsa.

Elina Katainen


Palaa otsikoihin | 8 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
12.3.2015 19.16
Veli-Markus Tapio (SKR)
Opetus ja ohjaus eivät ole bokuksia
” Bonuksena apurahakaudella olevat tutkijat saavat opetusta, ohjausta ja akateemisen yhteisön.”

Tässä menevät asiat sekaisin. Opiskelija saa opetuksen, ohjauksen ja akateemisen yhteisön jäsenyyden osana opinto-oikeuttaan täysin riippumatta siitä, onko hänellä apuraha vai ei. Yliopistokoulutus on Suomessa ilmaista.

Säätiösopimuksella opiskelijat, jotka tekevät jatkotutkintoaan apurahan turvin, saavat ennen kaikkea tiettyjä tilapalveluita, joihin toiset ovat oikeutettuja työsuhteen perusteella.

Kulttuurirahasto on halunnut sisällyttää korotuksen nimenomaan apurahan saajan osuuteen eikä myöntää sitä suoraan yliopistolle. Jättäähän se apurahansaajalle valinnan, haluaako hän ostaa tilapalveluita juuri yliopistolta. Saattaahan jollakulla olla työhuone kotonakin.
12.3.2015 23.36
Jatko-opiskelija
Kelalta yliopistolle
Miksi aina puhutaan apurahatutkijoista? Entäs me apurahattomat? Osa meistä työsskentelee esim. Kelan työttömyyskorvauksella tai sossun ansiosidonnaisella, kun muutakaan tapaa tehdä väikkäriä ei ole. Toiset yrittävät puurtaa työnteon ohessa. Missään ei ole edes päätetty, aletaanko meiltäkin laskuttaa pöytäpaikasta.
13.3.2015 16.04
Elina Katainen
bonukset
Lainasin siis tuossa Esa Hämäläistä, joka lueteltuaan tiloihin ja palveluihin liittyviä asioita toteaa: "Lisäksi yliopisto tarjoaa opetusta, ohjausta sekä akateemisen yhteisön." Jatkotutkinnon suorittaja saa nämä tietysti muutenkin, mutta halusin kiinnittää huomiota siihen, että kaikki apurahalla työskentelevät tutkijat rakentavat akateemista yhteisöä siinä kuin muutkin tutkijat. Ja tarkennuksena vielä: väitöskirjantekijät eivät ole opiskelijoita, vaan ammattitutkijoita. Tämä todetaan Tutkijoiden eurooppalaisessa peruskirjassa.
13.3.2015 20.08
fyysikko
Yliopistoyhteisö? Vain juhlapuheissa...
Hyvä blogaus tärkeästä aiheesta. Tämä suositus on täysi fiasko. Olkoon varsinaiset tavoitteet mitkä tahansa, on törkeää repiä kuluja apurahatutkijoiden selkänahasta. Luulisi yliopiston avosylin ottavan vastaan erittäin kilpailtua apurahaa saaneet tutkijat, jotka joutuvat sitä hakemaan, koska yliopistolla ei ole varaa palkata heitä. Apurahoja myös kannustetaan hakemaan - yliopiston tutkimushan on niistä riippuvainen. Siksikin on kummeksuttava rehtorin väitettä, että apuha ei muodosta suhdetta yliopistoon eikä se ole palkan korvike. Lisäksi on alleviivattava Elinan esille nostamaa asiaa: väitöskirjan tekijät ovat ammattitutkijoita. Heitä tosin olen kuullut vähäteltävän niin erään professorin kuin hallinnon henkilökunnankin toimesta. Monet äänestävät kohta jaloillaan ja voidaan ihmetellä kuka "meidät" nostaa sinne "huipulle" nostaa, jonne rehtori Kola juhlapuheissa halajaa.
13.3.2015 20.17
Marja Etelämäki
Apurahalla työskentelee myös varttuneita tutkijoita
Hyvä kannanotto, kiitos! Tähän voisi vielä lisätä, että apurahalla työskentelevät varttuneemmat tutkijathan (tutkijatohtorit ja dosentit) eivät enää saa eivätkä tarvitse opetusta ja ohjausta yliopistolta. Päinvastoin he antavat opetusta ja ohjausta niin graduntekijöille kuin jatko-opiskelijoillekin usein epävirallisesti eli palkkiotta niin kaikenlaisissa seminaareissa ja datasessioissa kuin henkilökohtaisesti sovituissa tapaamisissakin.
13.3.2015 20.52
Veli-Markus Tapio (SKR)
Apurahattomat ja työsuhteettomat
“Miksi aina puhutaan apurahatutkijoista? Entäs me apurahattomat?”

Tämä asia on tärkeä asia, joka näyttää usein unohtuvan. Sekä työsuhteinen että apurahaa nauttiva jatko-opiskelija kuuluvat molemmat etuoikeutettujen joukkoon. Esim. Kulttuurirahaston haussa apurahan saa vain noin joka kymmenes.

Ei ole perustetta luoda järjestelmää, jossa apurahan tai työsuhteen kaltainen etu on opiskelun ehto.
14.3.2015 20.55
Pian entinen jatko-opiskelija
Jonkin on muututtava
Ja toisin kuin jatko-opiskelijalta voisi olettaa, olen ehdottamasti sitä mieltä, että 1600 euron tilamaksu on askel (joskin yksin riittämätön) oikeaan suuntaan. On itsestäänselvää, että apurahaha on tieteellisen työn rahoittamiseen huonosti soveltuva ja vanhentunut rahoitusmuoto. Jatko-opiskelijan oikeusturvan ja väitöstyön ammattimaisen luonteen kehittämiseksi on jatko-opiskelijoista tultava työntekijöitä, ja työntekijä on työntantajalle palkkatyötä tekevä henkilö. Jos säätiöt puolestaan arvostavat jatko-opiskelijoiden työtä, on heidän aika ruveta kanavoimaan rahoitusta yliopiston kautta. Yliopistolla puolestaan on äärimmäisen vähän keinoja vaikuttaa säätiöiden linjapäätöksiin - tämä tilamaksu on yksi. Huomattakoon edelleen, että säätiöiden ei tarvitse antaa yhdenkään apurahan saajan maksaa tilamaksua omasta pussistaan: sen kun vähentävät sopivan määrän stipendejä ja kasvattavat niitä jäljelle jääviä.

Ideaali tilanne kuitenkin olisi, että apurahoista luovuttaisiin ja säätiöt maksaisivat yliopiston omaan rahastoon jatko-opiskelijoiden palkkaamiseksi työsuhteeseen. Tässä hävittäisiin luonnollisesti rahoitettavien tutkimusten määrässä ja säätiöiden vallassa (tutkimuksen painopisteitä ajatellen). Sen sijaan tiede ja ihmiset voittaisivat. Ne vähemmät jatko-opiskelijat olisivat paremmassa juridisessa ja sosiaalisessa asemassa, todellisia työyhteisön jäseniä, joille ohjaajiltakin riittäisi varmaan hieman enemmän aikaa. On selvää, että jos jatkotutkintojen nopeudessa pyritään yhdysvaltalaiseen vauhtiin, on työskentelymuotojen muututtava vastaavasti yhteisöllisempään ja tiiviimpään suuntaan. Tämä ei tule nykyisellä säätiövetoisella mallilla toteutumaan koskaan.

Nykyinen tutkintotehtailu on kestämättömällä pohjalla, ja siirtyminen parempaan ei tapahdu kivutta. On absurdia, että kun yliopisto (jota tehtailusta mielellään syytetään kun akateeminen työura ei lähdekään aukenemaan) tekee jotain asian muuttamiseksi, siltä pikemminkin edellytetään parempaa palvelua. Mielestäni moraalisin palvelus on rajata tutkinnonsuoritusoikeuksia niin, että sellaisen saavalle on aidosti mahdollisuus antaa muutakin kuin nurkka läppärille. Blogitekstin viittaus yliopiston tutkimuksista saamaan rahalliseen hyötyyn on moraalisesti järjetön. Se, että yliopisto (mahdollisesti) hyötyy rahallisesti tutkintojen määrästä, voidaan toki katsoa moraaliseksi velvoitteeksi yliopistolle. Mutta työmarkkinajärjestön moraalisena velvoitteena on rakentaa kestävää työmarkkinatilannetta, ja tällä alalla sen akuutein ongelma on epämääräiset palkkaus-, rahoitus- ja työolosuhteet. Parempien palveluiden vaatiminen alati kasvavalle jatko-opiskelijoiden määrälle on yhtä loogista kuin pohjoismaisen elintason vaatiminen kestämättömälle globaalille väestömäärälle ilman minkäänlaista realistista käsitystä elintason materiaalisista edellytyksistä tai sen välittömistä seurannaisvaikutuksista.

Entä apurahattomat tai palkattomat jatko-opiskelijat? Minusta on uskomatonta, että ihmisen ylipäätään annetaan tehdä yliopistollista jatkotutkintoa ilman rahoitusta. Rahoituksen pitäisi olla edellytys jatko-opinto-oikeudelle. Jatko-opiskelu ei ole ihmis- tai kansalaisoikeus vaan äärimmäisen vaativaa työtä, joka edellyttää asianmukaiset puitteet, työyhteisön tuen ja kiinteän ohjaussuhteen. Näitä ei voi eikä tarvitse tarjota kaikille. On kaikki perusteet luoda järjestelmä, jossa työsuhteen kaltainen "etu" on perusedellytys sille mitä tutkimus on: työtä.

16.3.2015 14.58
Elina Katainen
Ongelmallinen kenttä
Olen samaa mieltä Pian entisen jatko-opiskelijan kanssa siitä, että tutkijoiden palkkaus-, rahoitus- ja työoloissa on paljon korjaamista ja ongelma on monitahoinen.

Blogilla halusin kuitenkin ottaa kantaa vain Helsingin yliopiston hiljattain antamaan suositukseen. Kärki oli siinä, että tällaisilla perusteluilla yliopisto tuottaa apurahalla työskentelevistä tutkijoista kuvaa kulueränä, passiivisena joukkona, jolle yliopisto tarjoaa palveluja. Sekä yliopiston, tutkijoiden että tieteen etu olisi nähdä apurahakaudella olevat tutkijat akateemisen yhteisön aktiivisina toimijoina. Ammattimaiseen tutkijanuraan kuuluvat ainakin nykyisessä tutkimusmaailmassa monet rahoitusmuodot.

Arvostan kovasti myös niitä tutkijoita, jotka tekevät kiinnostavaa tutkimusta sivutoimisesti, muun työn ohella tai työttömänä olessaan. Tämä asia ansaitsisi oman pohdintansa.