Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
25.11.2014 14.36

Pelko on aseeni

Ismo Björn

"Työpaikan menettämisen pelko ja irtisanomisen uhkakuva vaivaavat yliopistolaisia. Jatkuva kehittäminen vie voimaa. Heikoksi yksittäisen tutkijan saavat tuntemaan myös alati muuttuvat tuloksellisuuden laskentamallit. Juuri kun olit opinnut jufo-luokittelun ja sen epämääräisen pisteytyksen, niin eikös tilalle tuotu toinen, tällä kertaa h-indeksi." Tieteentekijöiden liiton hallituksen jäsen Ismo Björn peilaa yliopistohenkilöstön asemaa työelämän muutokseen.  

Työpaikan menettämisen pelko ja irtisanomisen uhkakuva vaivaavat yliopistolaisia. Jatkuva kehittäminen vie voimaa. Heikoksi yksittäisen tutkijan saavat tuntemaan myös alati muuttuvat tuloksellisuuden laskentamallit. Juuri kun olit opinnut jufo-luokittelun ja sen epämääräisen pisteytyksen, niin eikös tilalle tuotu toinen, tällä kertaa h-indeksi.  Nyt olisi laskettava viittauksia. Tuloksellisuudestasi ei kerro hallinnolle tutkimustesi yhteiskunnallinen vaikuttavuus, ei niiden arvo tai tieteellinen sisältö, ei enää julkaisemisetkaan, vaan se, kuinka paljon kirjoituksiisi viitataan. Yliopistoon on aina kuulunut tietty epävarmuus, rahoitus on ollut pätkissä, mutta kun riittävästi olit kärsinyt, niin saatoit saada vakituisen viran ja rauhan tehdä tutkimusta. Enää ei mikään ole varmaa. Virkoja ei ole ja tutkijat on asetettu jatkuvaan kilpailuun, josta säännöt lisäksi puuttuvat. Tutkija, vakanssista riippumatta kilpailee toista tutkijaa vastaan rahoituksesta, oikeudesta tehdä tutkimusta ja tuloksellisuudesta.  Kilpajuoksu uuvuttaa, sillä maalia - sitä luvattua taivasosuutta - ei näy.  Mihin tällä kaikilla pyritään? Missä on luvattu maa?  Miksi tutkija on varpaillaan? Miksi hän kokee jatkuvaa vajavaisuutta? Miksi hän hatkähtää kuullessaan sanan kehittäminen?

Teollisuuden työnjohto-opiston rehtori Antero Rautavaara puhui vuonna 1950 uuden ajan johtamismenettelystä. Rautavaara, entinen suojeluskuntaupseeri, asekätkijä Kymenlaaksosta oli eräänlainen liikejohdon konsultti, joka toi Ruotsissa aiemmin käyttöönotettuja ajatuksia työnorganisoinnista Suomeen. Sota oli hävitty. Rautavaaran mukaan patriarkaalinen johtamismenettely oli tappion myötä siirtynyt historiaan ja mahdollisuudet käyttää pelon tunnetta kurin ja työtehon ylläpitämiskeinoina olivat hänen mukaansa hävinneet. Johtamismenettelyssä painopiste oli siirtynyt henkilökohtaiseen arvovaltaan. Rautavaara toi puheessaan esille työntekijäpuolen vahvistuneen aseman. Työntekijä oli muuttunut tietoiseksi siitä, että hänen tukenaan oli solidaarinen, voimakas ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa omaava työväen luokka. Työnantajilta ei enää pyydetty, vaan heille asetettiin ehtoja. Aika, jolloin työelämän kurinpito perustui etupäässä erottamisen uhkaan, oli mennyt, eikä se enää Rautavaaran mukaan palaisi. Työnantajapuoli ei ollut vielä keksinyt tämän kurinpitotavan tilalle toista yhtä tehokasta, mutta demokraattisempaa menetelmää. Käytössä oleva johtamismenettely oli siis luonteeltaan etsivää.

Työttömyyden uhkaa ei ollut työnantajia auttamassa ylityöllistetyssä maassa. Edelleen kuului tosin puheita terveellisen työttömyyden tarjoamasta mahdollisuudesta palata ”vanhaan hyvään aikaan”. Rautavaara muistutti teollisuuden työnjohtajia, että työelämän demokratisoituminen oli pysyvä kehitystapahtuma, josta oli yritettävä etsiä edistysaskeleita. Työnantajien oli opittava huomaamaan, että keskeistä johtamisessa ei ollut se, mitä vaaditaan, vaan miten vaatimus työntekijöille esitettiin, ja miten se toteutettiin. Lyhyesti sanottuna hyvä työnjohtaja oli jämerä ja reilu. Rautavaara ehdotti tutkittavaksi, mitä mahdollisuuksia oli luoda järjestelmä, joka estäisi heikkotahtoisten nahjusten ja vastuuta pakoilevien byrokraattiluonteiden pääsemästä esimiespaikoille. Hänen mukaansa työväestön tyytymättömyyden pohjimmainen syy oli kalvava alemmuudentunne (”vain”-mentaliteetti), joka oli ominaista työntekijälle sekä hänen puolueilleen ja järjestöilleen. Kannustava hallinta oli olemukseltaan ihmisen arvoa nostavaa.

Rautavaara viittasi siis suoraan sodan lopputuloksen aiheuttamaan muutokseen ja vasemmistopuolueiden sekä ammattiliittojen nousuun yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Rautavaaran puheista on nyt kulunut yli kuusikymmentä vuotta. Yliopistotyönantaja on järjestäytynyt teollisuuden työnantajien kanssa samaan järjestöön. Suomessa ei ole vuosikymmeniin eletty täystyöllisyydessä. Koulutus ei välttämättä takaa työpaikkaa. Tohtoreita on työttöminä sadoittain, eivätkä kaikki kuulu vieläkään liittoon…

 

Ismo Björn

Tieteentekijöiden liiton hallituksen jäsen


 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi