Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
20.2.2014 9.23

Pisteitä ja työhyvinvointia

Ismo Björn

Kilpailu kovenee yliopistoissa. Mutta pelkkä pisteiden kerääminen ei kiinnosta edes jääkiekkoilijaa. Teemu Selänne ei tarvitse kehityskeskusteluja ja kyselyjä työssä viihtymisestä - kovia palkkaneuvotteluja toki. Tieteentekijöiden liiton hallituksen jäsen, erikoistutkija Ismo Björn kirjoittaa blogissa kilpailun ja työhyvinvoinnin vaikeasta yhtälöstä.  

Työhyvinvoinnista puhuminen lisääntyy samaan aikaan, kun työelämän pahoinvointi lisääntyy.  Yliopistotyön tavoitteeksi on asetettu kilpailutalouden palveleminen. Sitä toteutetaan keräämällä erilaisia pisteitä. Harva julkaisu- tai muista suorituspisteistä innostuu, sen sijaa yhä useampaa ylipistolaista koskettaa epävarmuus toimeentulosta ja työn jatkuvuudesta. Työhyvinvoinnin nimissä tapahtuvat toiminnot jäävät näpertelyksi, jos työelämän perusasiat eivät ole kunnossa.

Yliopistossa tehtävä asiantuntijatyö ei ole työtä, jonka joku määrää tekemään tietyllä tavoin ja ohjeistaa.   Asiantuntijatyö on itsenäistä ja sen sisältöön tulee voida itse vaikuttaa. Pelkkien pisteiden kerääminen ei kiinnosta edes jääkiekkoilijaa. Teemu Selänne nauttii tekemästään työstään niin, että ei ehdi eläköitymään. Hän ei tarvitse kehityskeskustelua ja kyselyjä työssä viihtymisestä - kovia palkkaneuvotteluja toki.  Työ itsessään palkitsee ja tehdyt maalit. Yliopistolaisen tehtävä ei ole tehdä maaleja vaan ajatella. Harvassa ovat ne yliopistolaiset, jotka tekevät työtä nykyhallituksen tavoitteiden eli kansainvälisen kilpailukyvyn ja elinkeinoelämän menestyksen eteen. Mieluummin moni tekee työtä yhteinen hyvä mielessään, kartuttaa kansan hyvinvoipaisuutta yleistä hyvinvointia ajatellen ja hyvää tarkoittaen.

 Eihän työssä viihtyä tarvitse, itse työ ja sen tulokset palkitsevat ja palkka. Mutta työtä on oltava, ja mielekästä työtä.  Myös olosuhteiden on oltava kunnossa, Ilman raikasta hengittää ja tuolin hyvä istua.  Nyt puhetta työhyvinvoinnista riittää ja suunnitelmia sen kehittämisestä. Siihen se sitten jää - puheen tasolle. Erilaisia mittareita kehitellään viihtymistä mittaamaan. Työhyvinvointi on ohjelmallistettu. Siitä kertovat erilaiset kyselylomakkeet, joita työntekijä täyttää vuosittain. Ennen lomakkeiden jakoa vielä muistutetaan, että eniten työhyvinvointiaan parantanut laitos palkitaan. Vähemmästäkin ymmärtää työntekijä varmistaa, että oma laitos palkitaan, ja laittaa rastit oikeisiin paikkoihin, tai jättää vaikka lomakkeensa palauttamatta, että ei veisi laitokseltaan voittoa. Lomakekyselyistä saadaan lukuisia kauniita kuvioita ja prosentteja, joita yhdistelemällä osoitetaan, kuinka juuri meidän yliopistomme, meidän tiedekuntamme ja meidän laitoksemme voivat hyvin ja paremmin kuin tuon toiset. Kuinka noille pahoinvoiville nyt käykään?

Laitosten työhyvinvoinnista huolehtiminen on määrätty joidenkin työntekijöiden tehtäviksi. Nämä onnettomat ovat vastuussa, jos kyselyissä ilmenee poikkeamia, eivätkä mittarit osoitakaan parannusta. Ohlelmallistetulle työhyvinvoinnille on varattu aikaa tunti viikossa, tai ehkä päivä puolessa vuodessa. Sen aikana tehdään jotain hauskajännää-kivakivaaa siis jotain muuta kuin työtä, ja nirppanokkaiset itsensä korottajat pääsevät taas kerran huomauttamaan: ”miksi tällaista toimintaa, tämä ei sovi minulle ja aurinkokin paistaa silmiin, ja rupi ei ole huulessa.”  Ennen ohjelmallistettua työhyvinvointia työstä irrottauduttiin spontaanisti, ilman kirjattuja suunnitelmia ja vuosikelloja.

Samaan aikaan toisaalla: tutkimusrahoituksen saatavuus heikkenee, kilpailu työpaikoista kovenee, uhkakuvat työpaikan säilymisestä ja laitosten alasajosta kasvavat.  Epävarmuus tulevasta vie työhyvinvoinnin alemmas kuin yksikään Varma-rahoin palkattu työhyvinvointikonsultti pystyy sitä 1500 euron päiväkorvauksella ( + matkakorvaukset) nostamaan.  Varmuus työstä ja kokemus työn mielekkyydestä tekisivät sen sijaan hyvää.  Kun niihin lisätään työssä onnistuminen, tulosten saavuttaminen ja selkeä päämäärä, niin voi taata, että kyllä työssä viihtyy ja työhyvinvointi on huipussaan. Tutkimus tuntuu silloin kuin ojan kaivuulta, jossa työn etenemisen voi nähdä metreinä ja laadun ojalinjan suoruutena. Hiki virtaa, mutta kyllä tulosta syntyy.  Onko tutkijalle mikään hienompaa kuin nähdä oma tutkimuksensa painettuna ja kirjaston uutuushyllyssä.  Sähköversiosta on konkreettisuus kaukana ja se käsinkosketeltava ilo valmiista työstä myös.

Työyhyvinvointi ei poikkea muusta hyvinvoinnista, joten se ei ole pelkästään ruumiillista ja henkistä terveyttä. Hyvinvoinnin käsitteeseen liittyvät olennaisesti vauraus ja varakkuus. Ylipoistoissa työhyvinvoinnin eteen tehtävä työ on vasta sitten onnistunutta, kun tuloksena terve, vauras, tyytyväinen  ja valveutunut asiantuntija.

 


 

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja