Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
29.1.2019 12.07

Tiedemyönteisyys, luottamus ja työrauha

Maija S. Peltola

Omalla tieteenalallani kaikkiin teorioihin kuuluu jostain syystä aina kolme pääkohtaa. Jotain maagista siinä on, sillä yliopistojen tulevaisuutta pohtiessani mieleeni kohoaa juuri kolme pilaria, joiden varaan voisimme rakentaa kestävää menestystarinaa: Tiedemyönteisyys, luottamus ja työrauha rakentuvat asenneilmapiiristä. Mikäli tiede nähtäisiin koko yhteiskuntaa auttavana toimintana, jos meihin luotettaisiin ilman jatkuvaa kontrollia ja jos meillä olisi rauha tehdä sitä mitä osaamme, voisin olla tyytyväinen. 

Maija S. Peltola blogi


Keskustelu yliopistoista pyörii yleensä rahan tai sen puutteen ympärillä. Meille kerrotaan, että voimme hyvin ja työtämme arvostetaan, emme kärsi vilusta ja nälästä ja että olemme autonomian puitteissa vapaita tekemään omat päätöksemme. Miksi silti tutkitun tiedon painoarvo yhteiskunnassa on alamittainen, miksi laajan tutkimuksen tulokset rinnastetaan merkitykseltään yksittäisen kulkijan mielipiteeseen. Ilmaston muutos ei ole totta, koska naapurini mielestä kasvimaa pelaa ihan samalla tavoin kuin 20 vuotta sitten. Polttamisesta ei tule pienhiukkasia, koska ainahan on poltettu tulia. Vihapuhe ei ole vaarallista, sillä eihän haukku haavaa tee. Tutkimus ja siihen perustuva korkein opetus ovat ainoat keinot ratkaista nykyisiä ja tulevia ongelmia, mutta silti rahoitustamme on leikattu jopa lamauttavasti viime vuosina –ja päästiinhän tässä sittenkin puhumaan rahasta!

Luottamus rakentuu näytöille siitä, että ollaan luottamuksen arvoisia. Luottamuksen tunnusmerkkinä on vapaus tehdä ratkaisuja ilman tarkkaa kontrollia. Ovatko yliopistot osoittaneet olevansa epäluotettavia? Olemmeko tehneet toiminnallisia ratkaisuja, joiden seurauksena suomalainen yhteiskunta on joutunut kärsimään? Olemmeko ottaneet huimia taloudellisia riskejä, joiden jälkiä paikataan edelleen? Yliopistolaiset käyttävät aikansa selvittääkseen, kuinka asiat voitaisiin tehdä paremmin: miten lapset oppisivat turvallisessa ympäristössä, miten yhteiskuntarakenteet olisivat kestävällä pohjalla, miten sairauksia voitaisiin torjua tehokkaammin, miten yrityksiä voitaisiin johtaa siten, että tulos ja hyvinvointi kulkisivat käsi kädessä. 

Olemme oppineet tulosvastuullisuuden jopa siinä määrin, että aina idean syntyessä mietimme ensimmäiseksi, miten se rahoitettaisiin siten, että panos-tuotos –suhde olisi kestävä. Yliopistot kilpailevat rahasta toisiaan vastaan. Kilpailemme ulkopuolisesta rahoituksesta, jossa hankkeiden valmistelu vie merkittävän panoksen työtunneistamme. Nuoret tutkijat täyttävät hakemuksia, joissa lupaavat intomielellä antavansa kaiken aikansa projektille, jos saavat siitä 1700 euroa kuussa vuoden ajan. Mutta usein piiloon jää se, että kilpailu on kiivasta myös perusrahoituksen kohdalla: rahoitusmalli palkitsee mittaamistaan toiminnoista, joten teemme sitä, mitä tilataan. Julkaisemme niillä foorumeilla, jotka katsotaan merkittäviksi, mutta entäpä jos oman alan julkaisukanavista toimivimpia tiedonvälittäjiä olisivatkin muut foorumit. Koulutamme opiskelijoita päämääränä 55 opintopistettä vuodessa, tai tulevaisuudessa määräajassa tehty tutkinto, mutta jospa nuoren polku ei olekaan aina ihan suoraviivainen, mitä jos vahingossa työllistyy kesken opintojen, tai jos ei heti tiennytkään mitä isona aikoo. Olemmeko silloin epäonnistuneet? Ja taas puhutaan rahasta.

Tarvitsemme ennen kaikkea työrauhaa. Jos meille antaa vapautta, se ei tarkoita automaattisesti sitä, että alamme aivan villeiksi. Jos rahoituksesta suurempi osa olisi sellaista, ettei se ole sidottu tarkkoihin raameihin, voisimme tehdä yhteistyötä, kokeilla jotain aivan uutta, löytää ratkaisuja vanhoihin ja uusiin ongelmiin. Uudessa rahoitusmallissa eniten askarruttaa strategiaperusteinen osuus, jossa palkitaan yliopistoja myös omien strategioidensa toteuttamisesta. Ja mikä olisi vaihtoehto? Se ettei yliopisto noudattaisi omaa strategiaansa? Kyse lienee enemmän siitä, mikä strategia on toteuttamisen arvoinen. Taidan taas puhua rahasta.

Vali-vali ja niin edespäin. Kaikesta huolimatta me yliopistolaiset tahdomme tehdä tätä työtä, haluamme ratkoa visaisi pulmia, edistää Suomen hyvinvointia, olla mukana pelastamassa maailmaa. Kaipaamme vain luottamusta ja työrauhaa, sitä, että meidän annetaan tehdä sitä, mihin olemme kouluttautuneet ja minkä osaamme parhaiten. 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja