Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
1.8.2016 12.20

Tutkijat ja Turkki

Petri Koikkalainen

Yliopistoväki ei ole vaiennut Turkin tilanteesta. Suomalaiset tutkijat ovat helteidenkin keskellä kiitettävästi kirjoittaneet ja kommentoineet Turkin tapahtumia ja usein nopeasti pystyneet tarjoamaan päivittäismediaa monipuolisempaa ja syvällisempää tilannekuvaa. Tutkijoiden ”arkityön” ohella tieteelliset, yliopistoja edustavat sekä ammatilliset järjestöt ovat vedonneet Turkin hallitukseen erilaisin julkilausumin. Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen kommentoi HS:n pääkirjoitusta (1.8.) blogissa. 

Helsingin Sanomien tämänpäiväisessä pääkirjoituksessa ihmetellään ”yliopistoväen vaikenemista” Turkin puhdistuksista. Kuten jutussa todetaankin, vaikutelmaa voi selittää, että heinäkuu on yliopistoissa ylivoimaisesti hiljaisin kuukausi, mutta se on myös kovin pettävä.

Monia käytännön tutkimustyötä tekeviä Turkin kriisi on työllistänyt kovasti myös loma-aikana. Tapahtumien seurauksia on pitänyt selvitellä Turkkiin tehtävän käytännön tutkimusyhteistyön kannalta ja lisäksi analysoida Turkin tilannetta ja viestiä siitä laajemmalle yleisölle.

Käytännön ongelmia osaan parhaiten valaista oman alani, politiikan tutkimuksen, kautta. Jo tämän vuoden helmikuussa 2016 politiikantutkijoiden maailmanjärjestö IPSA päätti siirtää Istanbuliin 23.-28. heinäkuuta suunnitellun maailmankongressinsa toiseen paikkaan, joksi myöhemmin valittiin Puolan Poznan.

Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen Euroopan kattojärjestö EISA puolestaan pystyi lykkäämään päätöstä syyskuulle Turkin Izmiriin suunnitellun pääkonferenssinsa kohtalosta myöhemmäksi, mutta joutui peruuttamaan sen heinäkuun epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen.

Nämä päätökset olivat vaikeita ja herättivät tutkijayhteisössä paljon keskustelua, ei vähiten siksi, että jo kongressien pitopaikkojen valinnalla oli haluttu tukea turkkilaista tutkijayhteisöä ja Turkin demokratiaa.

Jälkikäteen näkyy, että selvä käänne tapahtumissa olivat kymmeniin tutkijoihin kohdistuneet vangitsemiset ja vaino heidän allekirjoitettuaan Academics for Peace -vetoomuksen kurdialueen sotatoimia vastaan tammikuussa 2016. Tutkijoiden ja tieteellisten järjestöjen kontaktit ja vetoomukset Turkkiin lisääntyivät välittömästi tämän jälkeen, mutta valitettavan heikolla menestyksellä.

Suomalaiset tutkijat ovat helteidenkin keskellä kiitettävästi kirjoittaneet ja kommentoineet Turkin tapahtumia ja usein nopeasti pystyneet tarjoamaan päivittäismediaa monipuolisempaa ja syvällisempää tilannekuvaa. Vaikka esimerkiksi poliittinen islam on varmasti merkittävä uusi tekijä Turkin ja Erdoğanin politiikassa, on tapahtumat osattava nähdä myös paljon pitempiä autoritäärisen hallinnon perinteitä vasten.

Tutkijoiden ”arkityön” ohella tieteelliset, yliopistoja edustavat sekä ammatilliset järjestöt ovat toki vedonneet Turkin hallitukseen erilaisin julkilausumin. Itse olen ”siviiliammatissani” ollut muotoilemassa eurooppalaisen politiikantutkijoiden järjestön ECPR:n tuoretta julkilausumaa, ja monet muut ovat tehneet samaa muissa järjestöissä.

Suomalaisista ammattiliitoista esimerkiksi Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto ovat toistuvasti ottaneet kantaa alan kansainvälisten järjestöjen Education Internationalin ja European Trade Union Committee for Educationin jäseninä; kotimaahan suunnattua ”tiedotetehtailua” tosin sääntelee liittojen toimistojen kiinniolo heinäkuussa yliopistojen keskushallintojen lomarytmin mukaisesti. On silti helppo yhtyä esimerkiksi Suomen ylioppilaskuntien liiton vetoomukseen, jonka mukaan Sipilän hallituksen pitää yhdessä muiden EU-maiden kanssa kaikella arvovallallaan painostaa Turkin hallitusta luopumaan koulutusta ja tutkimusta vastaan suunnatuista sortotoimistaan.

Tämä riittäköön reaktioista, mutta miltä Turkin tilanne näyttää suomalaisen ammattiliiton kannalta?

Turkin puhdistukset ovat tiedettä ja tieteentekijöitä koskeva kriisi, joka hakee vertaistaan Euroopan ja sen välittömien lähialueiden historiasta. Ehkei se ole mittasuhteiltaan täysin ennennäkemätön, mutta vastaavan näkemiseksi pitää mennä jonkin matkaa taaksepäin Euroopan lopulta varsin murheelliseen 1900-luvun historiaan. Myöskään Turkissa, jossa muunkinlaiset hallinnot ovat tehneet erittäin epädemokraattista ja kansalaisoikeuksia polkevaa politiikkaa, puhdistukset eivät ole ensimmäiset.

Tietoja yksityiskohdista on tarjolla niukasti, mutta 1500 rehtorin ja dekaanin erottaminen maassa, jossa on noin 100 valtionyliopistoa, on valtava muutos. Keitä heidän tilalleen palkataan? Tieteellisten meriittien sijasta uskollisuus oikealle politiikalle avaa nyt uria. Kun samanaikaisesti on puhdistettu kymmeniä tuhansia muita tehtäviä tuomioistuimissa, kouluissa, mediassa ja asevoimissa, on myös avattu ovi senlaatuiselle opportunismille, jota ei tavata kuin aivan oikeasti diktatorisissa tai totalitaristisissa hallinnoissa.

Vaikka pahimmat sortotoimet jäisivät vain vuoden-parin mittaisiksi, tulee turkkilaisten yliopistojen jälleenrakentaminen tieteen ehdoilla olemaan hidasta ja hankalaa. Yliopistojen sisällä huomio nyt varmasti kiinnittyy ”uuteen toimintakulttuuriin” oppimiseen tieteen sisältöjen kustannuksella, oli politiikasta muuten mitä mieltä tahansa.

Tutkijoille asetettu matkustuskielto ja paluuvaatimus ulkomailla jo oleville on eräs hälyttävimmistä signaaleista. Mitä tutkijalle tai hänen läheisilleen tapahtuu jos käskyä ei noudata? Mitä tapahtuu, jos noudattaa? Hyviä vaihtoehtoja ei tunnu olevan. Ulkomaille verkostojaan jo luoneille tutkijoille paluu Turkkiin lienee joka tapauksessa yhä hankalampi vaihtoehto. Turkki väistämättä lahjoittaa ulkomaille niitä älyllisiä voimia, joita kipeästi tarvittaisiin maan omassa rakentamisessa.

Monilla suomalaisillakin tutkijoilla on nyt suuri huoli turkkilaisten kollegojensa kohtalosta. Pettymys on suuri myös siitä syystä, että Turkki on ollut vahvistamassa linkkejään eurooppalaiseen ja kansainväliseen tieteeseen. Juuri siksi esimerkiksi päätökset kongressien peruuttamisesta ovat olleet vaikeita, mutta niitä on tehty yhdessä turkkilaisten tieteellisten järjestöjen kanssa. Turvallisuuden ohella keskeisenä huolena on ollut, voiko kansainvälisestä yhteistyöstä olla turkkilaisille kumppaneille jopa suoranaista vaaraa maan uudessa ilmapiirissä.

Tapahtuneen vakavuutta korostaa tietysti se, että samaan aikaan muuallakin Euroopassa mennään huonompaan suuntaan esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamisessa. Turkin hallituksen toimenpiteet alleviivaavat tieteen vapauden sekä riippumattoman median ja oikeuslaitoksen sekä kansalaisten järjestäytymisvapauden tärkeyttä avoimelle yhteiskunnalle. Moni sortokausi ja diktatuuri on aloitettu vainoamalla yliopistoväkeä ja ay-aktiiveja.

Kun tiedetään, mitä kaikkea voi seurata tutkijoihin ja riippumattomaan tieteeseen kohdistuvista vainoista, ei niitä voi luonnehtia muuten kuin järkyttävimmäksi, surullisimmaksi ja ehkä myös vaarallisimmaksi yliopistoja kohdanneeksi kehityskuluksi pitkään aikaan.

Kylmän sodan päättyminen avasi tutkijoille parikymmentä vuotta sitten aivan uusia mahdollisuuksia avoimeen ja riskittömään yhteistyöhön yli rajojen. On selvää, että sen mahdollisesta päättymisestä aiheutuvat seuraukset olisivat äärimmäisen kielteisiä paitsi tieteelle myös yhteiskunnille laajemmin. Siksi tieteentekijöiden ammattiliittokaan ei voi keskittyä vain työsuhteen etujen valvomiseen, vaan myös sellaisen poliittisen ilmaston puolustamiseen, jossa tieteentekeminen ylipäänsä on mahdollista.

Samaan aikaan suomalaisten yliopistolaisten aktiivinen ja asiantunteva keskustelu Turkin tilanteesta jatkuu. Sitä voi seurata paikan päällä esimerkiksi torstaina 4.8. Nide-kirjakaupassa Helsingin Fredrikinkadulla.

 

Petri Koikkalainen

Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja ja valtio-opin yliopistonlehtori Lapin yliopistossa, 1.9. saakka akatemiatutkija


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi