Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
14.10.2014 13.22

Yhdessä opitaan

Terhi Ainiala

Yhteisöllisyys nousi komeasti kantavaksi teemaksi Tieteentekijöiden liiton seminaarissa Opetus - välttämätön hyvä?. Seminaari pidettiin 13. lokakuuta Helsingin yliopistolla. Puheenvuorojen keskeisestä sanomasta ja seminaarin annista kirjoittaa liiton opetus- ja järjestötyöryhmän jäsen, yliopistonlehtori Terhi Ainiala. 

Tieteentekijöiden liiton seminaarissa Opetus - välttämätön hyvä?  Helsingin yliopistossa 13.10. keskusteltiin opetuksesta ja oppimisesta. Miten yhdistää opettajan ja tutkijan roolit, mitä opettaja voi oppia pedagogisesta koulutuksesta ja millaisia opiskelijoita meidän maailmalle tulisi yliopistosta lähettää? Muun muassa nämä kysymykset nousivat esiin useassakin puheenvuorossa.

Vuoden tieteentekijäksi valittu Kimmo Svinhufvud toi omassa puheessaan esiin yhteisöllisyyden merkityksen. Yhteisöllisyys on lääke esimerkiksi opiskelijoiden ja opettajien jaksamiseen. Kuitenkin yliopistossa on paljon rakenteita, jotka eivät tue yhteisöllisyyttä.

Yhteisöllisyys nousi komeasti seminaarin kantavaksi teemaksi. Auli Toom puhui opetusasiantuntijuudesta ja muistutti, että yliopiston opettaja tarvitsee monenlaisia yhteisöjä opetuksen kehittämisessä. Näitä ovat esimerkiksi tiedekunta, laitos, kollegat ja opiskelijat. Ylipäänsä näkemys siitä, että opiskelijat ovat osa yliopistoyhteisöä, eivät yliopiston asiakkaita, tuli painokkaasti esiin läpi seminaarin.

Sanna Vehviläinen keskusteli ohjauksesta. Parhaimmillaan ohjaus on yhteistoimintaa, jossa sekä ohjattavan että ohjaajan toimijuus vahvistuvat. Opettajan tulisi ymmärtää mm. se, että opiskelijat ovat erilaisia ja että sama ohjaamisen malli ei sovi kaikille. Vehviläinen toi esiin myös sen, kuinka ohjauksen hyvät käytännöt toimivat myös muualla, esimerkiksi opettajayhteisössä. "Monet niistä ydinperiaatteista ja järkevistä käytännöistä, jotka auttavat ohjaamaan opiskelijoita paremmin, auttavat myös pedagogisia yhteisöjä toimimaan kollegiaalisemmin, yhteisöllisemmin ja rakentavammin."

Sanna Vehviläinen toimii myös työnohjaajana. Yleisössä heräsikin kysymys opettajien työnohjauksesta. Onko tällaista tarjolla esimerkiksi Helsingin yliopistossa? Moni ei työnohjauksesta tiennyt, mutta oman laitokseni tiedän tällaista halukkaille murrosvaiheessa tarjonneen. Vehviläinen huomautti, että työnohjauksen tulisi olla osa pedagogista johtamista. Työnohjausta annetaan ryhmälle ja se on yhteisön asia, ei yksilön huoli.

Martti Raevaara Aalto-yliopistosta muistutti meitä siitä, että kasvatamme opiskelijoita tulevien vuosikymmenten asiantuntijoiksi. Meidän tulisi nykyistä paremmin ymmärtää se, että yliopistoistamme valmistuneet maisterit eivät välttämättä toimi meille tutussa "perinteisessä"  maailmassa. Paitsi että valtakunnallisen koulutussuunnittelun tulee tarkasti pohtia, millaisiin ammatteihin osaajia tarvitaan, tulee meidän opettajien ja yliopiston entistä paremmin valmentaa opiskelijoita tulevaan. Tai olla ainakin ajan tasalla. Raevaaran mukaan digitaalinen kulttuuri on opiskelijoille arkipäivää, mutta yliopistoissa tämä ei vielä näy.

Aallon opiskelijat ovat päässeet itse vaikuttamaan opiskelutiloihinsa ja sisustamaan niitä, lähinnä kierrätysmateriaalein. Näimme kuvia houkuttelevista ja herkullisista monenmuotoisista opiskelutiloista. 

Kontrasti seminaarin tilaan, yliopiston päärakennuksen vanhan puoleen "kirkonpenkkeihin", oli melkoinen. Tilat vaikuttavat oppimisen ja yhteistyön muotoihin aika tavalla. Yhdessä tekeminen taas tietenkin lisää yhteisöllisyyttä ja antaa vastuuta. Samoin kuin kaikki ne hienot projektit, joita Aallon opiskelijat ovat päässeet itsenäisesti tekemään. Yksi opiskelijaporukka hankki käyttöönsä junan ja matkusti sillä Siperiaan.

Opiskelijoiden äänen seminaarissa toi kuuluviin SYLin hallituksen  jäsen Mari Kröger. Hän puhui opiskelukyvystä ja korosti mm. opiskelutaitojen merkitystä. Lukiosta opitut taidot eivät yliopistossa riitä. Tämä meidän opettajienkin pitäisi kunnolla hoksata. Ensimmäinen opiskeluvuosi on keskeinen, mutta ihan koko opiskelun ajan näitä taitoja tarvitaan ja niitä tulee kehittää. Miten opiskelija voi esimerkiksi oppia vastaamaan tentissä tai laatimaan esseen, jos ei näitä taitoja hänelle opeteta? Palaute on tässä kullanarvoista.

Seminaarin viimeisen puheenvuoron esitti Liisa Peltonen. Hän tähdensi pedagogisen koulutuksen merkitystä opettajalle. Hyväksi opettajaksi kun ei kasva välttämättä vain opettamalla. Tälläkin kohtaa seminaaria hurrasin mielessäni. Itse olen saanut pedagogisesta koulutuksesta niin arvokkaita eväitä opetukseeni, että niitä olisi ollut mahdoton saavuttaa ilman. Lisäksi hyvä pedagoginen koulutus kasvattaa myös jakamisessa, kollegiaalisuudessa ja yhteisöllisyydessä.

Seminaari oli muodoltaan perinteinen luentotilaisuus. Esiintyjät olivat kateederin toisella puolen, yleisö istui asennossa penkeissään. 

Moni puhuja huomauttikin, että tämä ei ollut malli yhteisöllisestä oppimisesta. No, tällaisiahan seminaarit tuppaavat olemaan. 

Keskustelemaan pääsimme kuitenkin, ja päissämme virisi ja surisi paljon ideoita ja oivalluksia omaan opettamiseen. Ja minusta tuntui, että olimme kaikki samaa innostunutta suomalaista yliopistoyhteisöä!

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi