Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
21.3.2014 10.39

Yliopistoilta leikkaaminen syö kasvun eväät

Kirsti Sintonen

Monien huhupuheiden ja julkisuudessa olleiden tietojen perusteella yliopistoindeksi on ensi maanantain ja tiistaina kehysriihessä liipaisimella. Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton viestintäpäällikkö kirjoittaa, että nyt jos koska pitää välttää toimia, jotka syövät uuden kasvun eväät.  

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan yliopistoindeksi on liipaisimella ensi maanantain ja tiistain kehysriihessä. Näin siitä huolimatta, että hallitusohjelman mukaan Suomi tähtää kansainväliseen kärkeen korkeakoulutuksessa sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.

Opetusministeri Krista Kiuru väitti keskiviikon 19.3. A-studiossa, että yliopistot ovat ainoa OKM:n hallinnonalan sektori, jolta ei ole vielä leikattu. Tässä hän kuitenkin antoi väärää todistusta. ”Yliopistosäästöt” ovat olleet etupainotteiset: indeksi puolitettiin vuodeksi 2012 ja jäädytettiin kokonaan vuodeksi 2013.

Ai niin, mutta sehän oli edellisen opetusministeri Jukka Gustafssonin kaudella. Tosin sama hallituskoalitio oli vallassa myös silloin.

Tieteentekijöiden liitto, Professoriliitto ja Suomen yliopistot UNIFI lähettivät 10.3.2014 kehysriihen alla hallituksen tärkeimmille päättäjille kirjelmän ”Osaaminen, tieto ja tiede ovat uudet tuotannontekijät”. Siinä ne edellyttivät, että yliopistoindeksi pidetään voimassa.

”Yliopistoindeksi tuli yliopistolakiin turvaamaan valtion varoista tuleva rahoitus vakaana – myös huonoina aikoina. Yliopistoindeksi antoi lupauksen, että valtiovalta ymmärtää yliopistojen tärkeän tehtävän uusien osaajien kouluttajana ja uuden tiedon tuottajana. Nämä edellyttävät pitkäjänteisyyttä ja taloudellista vakautta”, järjestöt totesivat kirjelmässään.

UNIFIn laskelmien mukaan yliopistojen rahoitusta on vuosina 2012 - 2014 leikattu yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla, mukaan lukien Suomen Akatemian ja Tekesin kilpailuun rahoitukseen kohdistuneet leikkaukset.

Yliopistojen on äärimmäisen vaikeaa suunnitella toimintaansa jatkuvien säästötoimien ja -uhkien alla. Monissa yliopistoissa käynnissä olevat yt-neuvottelut ovat seurausta kiristyneestä taloudesta. Yt:t ovat nykyisin liian monen kampuksen arkipäivää.

On ristiriitaista, että päättäjät puhuvat kauniita korulauseita osaamisesta, tiedosta ja tieteestä uusina tuotannontekijöinä ja vaurauden lähteinä. Tiukan paikan tullen niistä ollaan kuitenkin valmiita leikkaamaan. Nyt jos koska pitää välttää toimia, jotka vaurioittavat uutta kasvua. Koulutus, tieto ja tiede ovat sen keskeiset avaimet.  

 

 

 

 





Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja