Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
11.1.2016 8.55

Tieteentekijöiden uratavoitteita

Petri Koikkalainen

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 2014 tutkijauratyöryhmän, jossa puheenjohtaja Petri Koikkalainen on ollut Tieteentekijöiden liiton edustajana. Työryhmä päättää työnsä tänä keväänä. Ura- ja nimikekysymyksistä on käyty keskustelua myös useissa yliopistoissa. Liiton tai paikallisyhdistysten keskustelualoitteisiin on reagoitu osin toiveitakin herättävällä tavalla. Blogi on tiivistelmä tällä hetkellä tärkeistä aiheista ja tavoitteista.

Yliopistojen rahoitusleikkaukset ovat kaapanneet suuren osan tiedepoliittisesta keskustelutilasta, mutta Tieteentekijöiden liiton hallitus ja työryhmät ovat viime kuukausina pohtineet myös yliopistojen opetus- ja tutkimustehtävissä työskentelevien urapolkuihin ja nimikkeisiin liittyviä ongelmia.

Työlle on ollut useita eri vaikuttimia. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 2014 tutkijauratyöryhmän, jossa allekirjoittanut on ollut liiton edustajana. Työryhmä päättää työnsä tänä keväänä. Ura- ja nimikekysymyksistä on käyty keskustelua myös useissa yliopistoissa. Liiton tai paikallisyhdistysten keskustelualoitteisiin on reagoitu osin toiveitakin herättävällä tavalla. Tämä blogi on tiivistelmä tällä hetkellä tärkeistä aiheista ja tavoitteista.

Liitto katsoo, että neliportaisen uramallin ”uraportaan I” väitöskirjaa tekevistä tutkijoista on käytettävä nimikkeitä ”nuorempi tutkija” tai ”väitöskirjatutkija”. Tutkijakoulutettava- tai tohtoriopiskelija-tyyppiset nimikkeet eivät sovellu akateemisen loppututkinnon suorittaneille tutkijoille sen paremmin kuin muillekaan työelämässä toimiville maistereille. Opiskelija- ja koulutettava-nimikkeet myös näyttävät huonolta cv:ssä. Niiden käyttäminen haittaa tohtoreiden työllistymistä erityisesti yliopistojen ulkopuolelle ja on siksi ristiriidassa keskeisen tiedepoliittisen tavoitteen kanssa. Lisäksi moni tutkimusprojekti katkeaa lähivuosina rahoitusleikkauksiin ennen kuin nuorempi tutkija edes saa väitöskirjansa valmiiksi.

Tieteentekijät kantavat huolta myös varttuneempien tutkija-opettajien uranäkymistä. Tilanteet vaihtelevat yliopistoittain, mutta henkilöstöpoliittisten kehittämistoimien kohdistuessa pääasiassa tenure trackeihin tai ns. ulkoisiin tenure trackeihin, meritoituneet tutkijat joutuvat helposti tilanteisiin, joissa kannusteet ovat vähissä. Tärkeä esimerkki löytyy uraportaalta III. Tilivirastoajalta periytyvään ”virkarakenteeseen” palkatut ja professuurien hauissa päteviksi todetut dosentit eivät pääse etenemään yliopistonlehtorin ja lehtorin tehtävistään. Esitämme mm. Ruotsista, Norjasta ja Isosta-Britanniasta tuttua mallia, jossa pätevä dosentti voidaan korottaa (upgrade) professoriksi arvioimalla hänen tutkimus-, julkaisu-, opetus-, ohjaus- ym. tuloksellisuutensa. Korotus professoriksi voitaisiin toteuttaa määräaikaisena siten, että henkilöllä olisi esimerkiksi viisi vuotta aikaa osoittaa onnistuvansa julkaisemisessa, väitöskirjojen ohjaamisessa ja täydentävän rahoituksen hankkimisessa. Onnistuneen kauden jälkeen professuuri olisi vakinainen; vähemmän onnistuneen kauden tuloksena henkilö voisi palata yliopistonlehtoriksi. Vaaraa vakituisen tehtävän menettämisestä ei pidä luoda. Malli selkeyttää nykykäytäntöä, jossa päteviä tutkijoita voidaan kutsua professuureihin ilman julkista hakua, mutta kutsun kriteerit jäävät usein epäselviksi. Liiton tavoitetta ei tule ymmärtää jokaisen lehtorin ”subjektiivisena oikeutena” professuuriin. Myöskään professorilta edellytettävään pätevyyteen ei pidä puuttua.

Tieteentekijät katsovat, että vaikka kansallista tehtävänimikkeistöä ei saataisi täysin yhdenmukaiseksi, nimikkeiden kansainväliset käännökset (suomalaisten tutkijoiden ”näkyvyys ulospäin”) tulisi saattaa yhdenmukaisiksi ja kansainvälisesti vertailtaviksi. Väitellyt, esimerkiksi viisivuotisessa määräaikaisessa työsuhteessa oleva nuorempi tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön (faculty) jäsen on amerikkalaisessa nimikkeistössä tyypillisesti ”assistant professor” ja englantilaisessa ”lecturer”. Pysyvässä tehtävässä oleva ”dosenttitasoinen” tutkija-opettaja on yleensä ”associate professor” tai englantilaisittain ”senior lecturer” tai ”reader”. ”Täydet” professorit käyttävät luonnollisesti professor-nimikettä. Amerikkalainen nimikkeistö voi olla englantilaista selkeämpi. Suomalaisen dosentuurin uusi käännös ”title of docent” ei kerro ulkomailla mitään. Nykyiset osin sekalaiset käytännöt usein tarpeettomasti ”devalvoivat” tutkijan statusta ulospäin ja haittaavat luultavasti merkittävästi kansainvälisen kilpaillun tutkimusrahoituksen saamista. Nuoremman tutkijan hyviä, kansainvälisesti tunnustettuja englanninnoksia ovat esimerkiksi ”PhD researcher”, ”early stage researcher”, “early career researcher” ja ”doctoral candidate”.

Kaiken kaikkiaan Tieteentekijät puolustavat urajärjestelmien yleistä selkeyttä, johdonmukaisuutta, yhteismitallisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Myös projektityö pitäisi mahdollisuuksien mukaan huomioida neliportaisessa rakenteessa esimerkiksi parempien ja pitempikestoisten yhteisrahoitteisten tehtävien kautta. Tieteentekijät eivät kannata nimikkeiltään, palkkaukseltaan tai etenemismahdollisuuksiltaan yhteismitattomien rinnakkaisten urajärjestelmien rakentamista yliopistojen sisään. Näin on esimerkiksi tilanteissa, joissa osa samaa työtä tekevistä työntekijöistä on pysyvästi ”vanhoissa viroissa” ja osa näistä ehdoiltaan olennaisesti poikkeavilla urapoluilla.

Petri Koikkalainen

Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja




Palaa otsikoihin | 3 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
11.1.2016 11.01
Kale
Nimikkeistä viis
Viivan alle jäävä totuus on kuitenkin loppujen lopuksi se, että millään nimikkeillä tai muullakaan ei ole suuremmin väliä ennen kuin väitöskirjojen määrä tippuu monilla aloilla noin puoleen nykyisestä, jopa kolmennekseen monilla aloilla. Ainoastaan lääketieteessä on perusteltua tuottaa niin paljon tohtoreita kuin mahdollista. Samoin yliopistojen rekrytoinneissa tulisi olla enemmän yhdenmukaisuutta ja reiluutta. Nyt monissa tapauksissa erittäin meritoituneet nuoret tutkijat jäävät vähemmillä meriiteillä ratsastavien hakijoiden taakse, koska yliopsitouudeistuksen jälkeen päätökset rekrytoinneista tehdään "omalla porukalla" osastojen sisällä. Tämä on liikaa korostanut hyvä veli -järjestelmää, laitoksen ja osaston poliittisia/taloudellisia vaikutuksia ja muutoinkin piirteitä, jotka eivät yliopistorekrytointeihin kuulu. Kilpailu on kovaa mutta sen pitäisi silti olla reilua. Nyt se ei sitä ole. Kilpailu on monilla aloilla nyt jo niin kovaa, että en voi käsittää miksi kukaan nuori edes harkitsee tutkijauralle lähtöä. Onko se vaan niin, että se edes muutaman vuoden varma palka jatko-opiskelijana on parempi kuin ei mitään?
11.1.2016 11.05
Työtön dosentti, alaa vaihtamassa
Urajarrut
Olisikin edes niin, että dosentit olisivat jumissa lehtoreina tai yliopistonlehtoreina. Nyt vain on lukemattomia tapauksia, joissa dosentit ovat jumissa kortistossa, koska lehtoreina ja yliopistonlehtoreina on henkilöitä, joilla ei ole edes dosentin pätevyyttä. Eikä edes meriittejä dosentin arvoon. Se on se todellinen ongelma!
12.1.2016 11.49
Petri Koikkalainen
Pätevyydet tunnustettava mahdollisimman hyvin
Mielestäni on mahdollista tavoitella blogissa mainittuja asioita yhtä aikaa mahdollisimman avoimien ja reilujen työmarkkinoiden kanssa. Toisin sanoen vastustamme nurkkakuntaista ja sisäänpäinlämpiävää rekrytointia.

Yleisen käsityksen mukaan tutkija-opettajien työmarkkinat toimivat pääsääntöisesti paremmin angloamerikkalaisen "uramallin" maissa kuin "vakanssimallin" maissa, kuten Suomessa yhä suurelta osin. Jälkimmäinen malli johtaa helposti siihen, että mahdollisesti vapautuvia vakansseja "pedataan" ja suojellaan ulkopuolisilta hakijoilta jo kauan ennen kuin ne avautuvat.

Uramallin maissa oppiaineen tehtävä voidaan julistaa auki esimerkiksi niin, että sitä voivat hakea tutkijat post-docista professoritasolle, jolloin lopullinen valinta ja palkkaus määräytyvät hakijatilanteen mukaan. Tämä avaa hakutilannetta ja tekee "vakansseista" joustavampia. Siellä, missä malli toimii hyvin, tutkijan meriitit seuraavat yliopistosta toiseen, esimerkiksi vakinaistettu (tenuren saanut) tutkija voi oletttaa työllistyvänsä vakinaiseen työsuhteeseen myös seuraavassa yliopistossa.