Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
9.5.2017 14.50

Ministeriön tulosohjaus ja yliopistojen henkilöstövähennykset

Antero Puhakka

"Opetusministeriö ei ole tulossopimuksissa vaatinut yliopistoja vähentämään henkilöstöään, mutta tuomalla tulossopimuksiin mukaan tunnuslukuelementtejä, joilla ei ole mitään tekemistä rahoituksen kanssa, ministeriö on voimakkaasti viestittänyt yliopistoille omaa tahtotilaansa. Ja autonomiset yliopistot ovat ottaneet lusikan kauniiseen käteensä, ja kuunnelleet herkällä korvalla tärkeintä rahoittajaansa, ja ovat sitten aivan itse päättäneet massiivisista henkilöstövähennyksistä, joko kovien tai pehmeiden keinojen tietä kulkien. Mutta voiko ministeriö vain pestä kätensä asian suhteen?" Itä-Suomen yliopiston pääluottamusmies Antero Puhakka tarkastelee blogikirjoituksessa yliopistojen henkilöstövähennyksiä uudesta näkökulmasta, ja herättää kysymyksen, mikä on tulosohjauksen merkitys tapahtuneelle.

Vuosikymmenen alussa Suomessa siirryttiin hyvin tiedetyllä tavalla uuteen uljaaseen yliopistomaailmaan, jossa valtiolliset yliopistot pakkoyksityistettiin. Yksityistämisen myötä yliopistot vapautettiin valtionhallinnon kahleista, ja hallituksen esityksen mukaisesti yliopistoille annettiin laaja autonomia, joka mahdollistaisi myös hyvällä henkilöstöpolitiikalla kilpailemisen. Ja hyvällä henkilöstöpolitiikalla on totisesti kilpailtukin. Ennen uudistusta yliopistoissa tehtiin 31500 htv:tä, mutta tästä on tultu reippaasti alaspäin vuoden 2016 vastaavan lukeman ollessa 29600. Henkilötyövuosina vähennys on siis lähes 2000 ja henkilömäärissä vielä paljon enemmän. Määrällisissä tuloksissa vastaavaa romahdusta ei yliopistoissa ole tapahtunut, vaan pienemmällä henkilömäärällä tehdään paljon enemmän töitä. 

Tässä blogikirjoituksessa lähestyn henkilöstövähennyksiä kuitenkin uudesta näkökulmasta, ja herätän kysymyksen mikä on tulosohjauksen merkitys tapahtuneelle. Tulossopimusten merkityshän muuttui yliopistojen saadessa itsenäisen oikeustoimihenkilön aseman. Nyt kyse on sitovasta sopimuksesta, jossa kaksi toimivaltaista osapuolta sopii yhdessä asioista. Ministeriölle annettiin tosin valta myös yksipuolisesti sopia (siis määrätä) yksittäisen yliopiston tavoitteista, jos yliopiston rahoituksen turvaaminen sitä ministeriön näkemyksen mukaan edellyttää. Tulossopimuksissa sovitaan yliopistolaitoksen yhteisten tavoitteiden osalta myös yksittäisiä yliopistoja koskevista tavoitteista, ja tässä aion tarkastella edellisellä tulossopimuskaudella (2013-16) yliopistoille asetettuja tohtorin tutkintoon liittyviä tunnuslukutavoitteita ja verrata niitä vuoden 2016 toteumaan. Nämä tunnuslukutavoitteet asetettiin kaikille yliopistoille vuoden 2011 tietojen perusteella. 

Olen kiinnostunut etenkin tohtorin tutkinnon ja tutkijanuravaihe IV henkilötyövuosien välisestä suhteesta. Tulossopimuskaudelle lähdettäessä suhdeluku koko yliopistolaitoksen osalta oli 0,61 tohtoria/ IV portaan (professori, akatemiaprofessori, tutkimusjohtaja jne) htv, ja vuodelle 2016 asetettu tavoite oli 0,72. Koska indikaattoritavoitteessa on kyse kahden tekijän suhteesta, siihen voidaan päästä kahdella tapaa, joko lisäämällä tohtorin tutkintojen määriä tai vähentämällä IV portaalla olevien henkilöiden lukumääriä. Sinänsä on tärkeä huomata, että tällä tunnuslukutavoitteella ei ole mitään tekemistä yliopistojen rahoituksen kanssa, joka määrittyy rahoitusmallin mukaisesti. Koska itsenäiset oikeustoimihenkilöt ovat kuitenkin sopineet indikaattorista rahoittajansa kanssa, sillä lienee jotain vaikutusta, ei kai se muuten olisi sitovaan sopimukseen kirjattu. 

Jos IV portaan henkilömäärä pysyisi vuoden 2011 tasolla tohtoreiden määrä ylittäisi vuonna 2016 peräti 20 %:lla sen määrän, josta ministeriö oli valmis maksamaan (keskimäärin 1635). Indikaattori suhdelukuun pääsemiseksi vuona 2016 Suomessa olisi valmistua 1960 tohtorin tutkintoa. Aivan näin hurja nousu ei kuitenkaan ollut, vaan vuonna 2016 suomalaiset yliopistot tuottivat 1887 tohtoria, mikä tarkoittaa sitä, että OKM ei maksanut yliopistoille mitään 252 tohtorista. Prosentuaalinen ylitys tavoitteeseen nähden on siten 15 %. Tohtorimäärän lisäämisellä ei siten aivan päästy tunnuslukutavoitteeseen saakka. 

Toinen keino indikaattorisuhdelukuun pääsemiseksi olisi tietysti se, että jos tohtorin tutkintoja valmistuisi ainoastaan se määrä, josta ministeriö on suostunut maksamaan, silloin IV portaan henkilötyövuosimäärän tulisi vähentyä 16 % vuoden 2011 tasoon verrattuna. Vuonna 2011 IV portaalla tehtiin kaikkiaan 2711 henkilötyövuotta. Määrä on pienentynyt radikaalisti ollen vuonna 2016 enää ainoastaan 2404 htv:tä, vähennystä on kaikkiaan 11,3 %.

Näyttää siltä, että autonomiset, hyvällä henkilöstöpolitiikalla kilpailevat, yliopistot ovat itse kukin vapaaehtoisesti suostuneet tavoittelemaan ministeriön kanssa sovittuja tunnuslukutavoitteita. Tavoitteeseen pääseminen on tarkoittanut koko yliopistolaitoksen tasolla sitä, että toisaalta on lisätty rahoitusta yliopistolle tuottamattomien tohtoreiden määrää sekä myös vähennetty merkittävästi tutkijanuraportaan IV –vaiheessa olevia henkilöitä. Yhdessä nämä tarkoittavat sitä, että vuoden 2016 tunnuslukutavoite 0,72, ylitettiin reippaasti, sillä toteutunut tunnusluku oli 0,78. 

On tärkeää huomata, että ministeriö ei ole tulossopimuksissa vaatinut yliopistoja vähentämään henkilöstöään, mutta tuomalla tulossopimuksiin mukaan tunnuslukuelementtejä, joilla ei ole mitään tekemistä rahoituksen kanssa, ministeriö on voimakkaasti viestittänyt yliopistoille omaa tahtotilaansa. Ja autonomiset yliopistot ovat ottaneet lusikan kauniiseen käteensä, ja kuunnelleet herkällä korvalla tärkeintä rahoittajaansa, ja ovat sitten aivan itse päättäneet massiivisista henkilöstövähennyksistä, joko kovien tai pehmeiden keinojen tietä kulkien. Mutta voiko ministeriö vain pestä kätensä asian suhteen?


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja