Blogi

Tieteentekijöiden liiton aktiivitoimijat kirjoittavat blogeja ajankohtaisista yliopisto- ja tutkimusasioista.
28.10.2015 13.36

Tiede ei ole johdon projekti

Petri Koikkalainen

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen avoimen kirjeen tyyli muistuttaa päiväkäskyä. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala esitti maanantaina koulutuksen hyökkäysjoukkoja. "Jättäkää se mitä teette, lisätkää kierroksia, lähtekää marssimaan uuteen suuntaan, oli poliittisen johdon viesti yliopistojen ja korkeakoulujen johdolle. ...Ongelmana on vain se, että tiede ei toimi kuten liikkeen- tai sodanjohto, jossa resurssit voidaan koota ja heittää nopeasti aina uuteen painopistesuuntaan", kommentoi Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen blogissa.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kutsui eilisessä avoimessa kirjeessään yliopistot ja korkeakoulut isoihin rakenteellisiin uudistuksiin, ”työhön, jonka päämääränä on nykyistä laadukkaampi, kansainvälisempi, vaikuttavampi ja tehokkaampi korkeakoululaitos”.

Korjataanpa heti, kirje ei ollutkaan osoitettu yliopistoille ja korkeakouluille, vaan vain niiden johdolle.

Tunteikas äänensävy ja viittaukset Suomen historian moniin vaikeisiin tilanteisiin muistuttivatkin ylipäällikön päiväkäskyä, jossa rintamakomentajia motivoidaan laittamaan divisioonansa uuteen järjestykseen.

Kirjettä edeltävänä päivänä sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala ehdotti poliitikoista ja asiantuntijoista koostuvia koulutuksen hyökkäysjoukkoja, jotka johdattavat ”uudenlaisen ajatteluun”.

Jättäkää se mitä teette, lisätkää kierroksia, lähtekää marssimaan uuteen suuntaan, oli poliittisen johdon viesti yliopistojen ja korkeakoulujen johdolle.

Niiden henkilöstölle ministerin ja valiokuntapuheenjohtajan viesteillä ei ollut tarjota juuri muuta kuin rivien väliin kirjoitettu vetoomus seurata johtoa kohti kirkkaampaa tulevaisuutta.

Ongelmana on vain se, että tiede ei toimi kuten liikkeen- tai sodanjohto, jossa resurssit voidaan koota ja heittää nopeasti aina uuteen painopistesuuntaan. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että tieteen sisällölliset painopisteet määrittyvät tutkimuksesta itsestään eikä sen hallinnollisesta johdosta käsin.

Tiede ei oikeasti ole johdon projekti. Jo kansallisen saati kansainvälisen julkaisukynnyksen ylittäminen edellyttää vuosien kärsivällistä syventymistä omaan tieteenalaan. Tutkijan tai opettajan maine ja auktoriteetti rakentuvat tiedeyhteisöstä käsin.

Tiede ei ole myöskään herätysliike, jossa asioiden yhtäkkinen näkeminen kokonaan uudella tavalla vie korkeammalle tasolle. Pikemminkin päinvastoin, kaikki uusi – myös aidot läpimurrot – pitää perustaa aiemmin tutkittuun.

Grahn-Laasosen kirjeessä mainitaan, kuinka ”myös korkeakoulukentältä kumpuaa toiveita ministeriön ja poliittisen johdon vahvemmalle ohjaukselle ja suunnalle”.

Tällaisia puheenvuoroja tosiaan on esiintynyt. Niitä on käytetty tilanteessa, jota leimaa lisääntyvä yliopistojen välinen nokittelu. Pelin koveneminen on rahapulan väistämätön seuraus. Ymmärrettävästi vahvemmalla poliittisella ohjauksella pyydetään yleensä puuttumaan ongelmiin, joita nähdään muualla kuin omassa yliopistossa.

On silti pakko kysyä, kuinka viisasta tai kaukokatseista yliopistoilta on omaehtoisesti ehdottaa autonomiansa kaventamista.

Vahvempi ohjaus tarkoittaa käytännössä perusrahoituksen vähentämistä poliittisesti ohjatun strategisen rahan kustannuksella ja lisääntyvää yksiköiden kilpailuttamista toisiaan vastaan. Kaikki tämä tapahtuu yhden ja saman valtion budjetin sisällä.

Sillä synnytetään kasvavaa tutkimusbyrokratiaa. Se tekee kaikkien yliopistojen rahoituksesta epävakaampaa, kuten tänä syksynä on jo selvästi nähty. Se tekee tulevista myös puoluepoliittisista riskeistä suurempia ja kaikille yliopistoille ja tieteenaloille paljon vaikeammin hallittavia.

Kaikki tämä siitäkin huolimatta, että valtion suoran perusrahoituksen osuus tutkimukselle (44 prosenttia) on meillä jo ennen kaavailtuja muutoksia paljon pienempi kuin tiedevertailuissa paremmin pärjäävissä Sveitsissä (68 prosenttia), Tanskassa (57 prosenttia) ja Alankomaissa (78 prosenttia).

Seurauksia henkilöstölle ja tutkimuksen tasolle voi vain kuvitella, kun muutokset toteutetaan rajusti näivettyvässä taloudellisessa ympäristössä. Jo tätä ennen koulutusinvestointien suhteellinen osuus muihin julkisiin menoihin verrattuna on kutistunut kymmenen vuoden ajan kovaa vauhtia, ja t&k-rahoituksen BKT-osuus on kutistunut 4,1 prosentista 3,6 prosenttiin. OKM:n omassa ensi vuoden talousarvioesityksessä (s. 66) sen suunnitellaan laskevan 3,1 prosenttiin.

Tutkija- ja opettajakunnan roolin on ilmeisesti ajateltu olevan entistäkin enemmän sitä tykinruokaa, jota heitellään poliittisen ja virkamiesjohdon näkemysten mukaisesti painopistealueesta ja pätkätyösuhteesta toiseen ja niistä ulos. Ongelmana on vain se, että tiede ei ole johdon projekti.

Kenraali tai tutkimuslaitoksen johtaja voi yrittää määrätä joukkojaan läpimurtoon. Tutkija voi parhaassa tapauksessa löytää tien sinne.

Kaikella kunnioituksella vaaleilla valittua eduskuntaa ja sen luottamusta nauttivaa hallitusta kohtaan, tällä viikolla esitetyt ajatukset eivät olleet kovin hyviä.


Petri Koikkalainen

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja

 

 


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi