Tiedotteet

18.5.2015 10.30

Eurodocin hallitukseen ensi kertaa suomalaisedustaja

Tampereen yliopistossa työskentelevä Miia Ijäs on valittu kautta aikain ensimmäisenä suomalaisena Euroopan nuorten tutkijoiden järjestön Eurodocin hallitukseen.

Historiantutkijana toimiva Ijäs valittiin Eurodocin seitsenhenkisen hallituksen sihteeriksi järjestön vuosikokouksessa Romanian Cluj-Napocassa huhtikuun lopussa. Valinta toimikaudelle 2015–2016 oli selvä, sillä Ijäs sai äänestyksessä 53 puoltoääntä ja vain yhden vastaäänen.

Hallituksen jäsenenä Ijäs työskentelee Eurodocin keskeisten tavoitteiden puolesta, joihin kuuluvat erityisesti nuorten tutkijoiden tunnustaminen ammattilaisiksi, hyvät työskentelyolosuhteet kaikissa tutkijauran vaiheissa sekä sukupuolten välinen tasa-arvo.

”Nykyinen talouden taantuma on leikannut tutkimusrahoitusta ja vaikuttaa siten myös nuorempiin tutkijoihin kaikkialla Euroopassa. Kuitenkin myös tänä aikana tulisi muistaa, että riittävä ja tarpeeksi pitkäkestoinen rahoitus mahdollistaa sen, että tutkija voi keskittyä kunnolla tutkimustyöhönsä. Tästä hyötyvät lopulta sekä tutkijat, yliopistot että muut rahoittajat: väitöskirjat valmistuvat ajoissa ja tutkijat etenevät urallaan”, Ijäs toteaa.                        

Eurodoc perustettiin vuonna 2002 ajamaan nuorten tutkijoiden etuja Euroopassa. Nykyisin järjestöön kuuluvat täysjäseninä 33 maan nuorten tutkijoiden kansalliset jäsenjärjestöt. Suomen edustus on järjestetty Tieteentekijöiden liiton Nuorten tutkijoiden työryhmän kautta.

 

Lisätietoja:

Miia Ijäs
miia.ijas@uta.fi
secretary@eurodoc.net

050 3186 096


Palaa otsikoihin