Tiedotteet

26.11.2016

Pätkätyöt ovat tieteenteon este

TIEDOTE 26.11.2016

HETI JULKAISTAVISSA

 

 

Tieteentekijöiden liitto:

Pätkätyöt ovat tieteenteon este

 

Tieteentekijöiden liitto on valinnut yliopistojen pätkätyöt tieteenteon esteeksi. Yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on 70 prosenttia määräaikaisia.

Jos opetus- ja tutkimushenkilöstöstä otetaan pois väitöskirjatutkijat ja tutkijakoulutettavat, määräaikaisten osuudeksi jää 52 %. Tämä on edelleen paljon, jos sitä vertaan esimerkiksi Ruotsiin, jossa vastaava osuus on 31 %.

Yliopistouudistusta ”myytiin” aikoinaan henkilöstölle sillä, että virkasuhteista työsuhteiseen siirtyminen vähentää pätkätöiden määrää ja pienentää yliopistojen määräaikaisongelmaa.  Näin ei ole käynyt. Määräaikaisten osuus on pysynyt samalla tasolla.

-          Tutkimus on pitkäjänteistä. Jatkuva epävarmuus työn jatkosta ja ainainen rahoituksen hakeminen eivät missään nimessä ole tieteenteolle eduksi, toteaa Tieteentekijöiden puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

-          Työsuhteet ovat pätkittäisiä erityisesti tutkijanuran alkuvaiheessa: välillä on apuraha- ja välillä työttömyyskausia. Uran alkupään ongelmat vähentävät akateemisen uran houkuttelevuutta ja moni lupaava tieteentekijä hylkää tutkijanuran sen epävarmuuden takia, Koikkalainen lisää.

Pätkätöitä teettävien yliopistojen kärkipaikkaa pitää Tampereen teknillinen yliopisto, jossa määräaikaisen henkilöstön osuus on 63 prosenttia. Henkilöstöstä on yli puolet määräaikaisia myös Aalto-yliopistossa (59,6 %), Oulun yliopistossa (59,2 %), Tampereen yliopistossa (55 %), Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (54 %) ja Turun yliopistossa (52,4 %). Yliopistojen henkilöstökertomuksista kerättyjen tietojen perusteella vähiten määräaikaisia on Itä-Suomen yliopistossa (39,9 %) ja Hankenilla (36 %).

-          Työn silppuuntuminen on alkusyy monille muillekin yliopistojen ongelmille huonosta työviihtyvyydestä julkaisutoiminnan takkuiluun ja työyhteisöjen ongelmiin. Silppua on vaikeampi koordinoida ja johtaa kuin pysyvämpää työtä, Koikkalainen jatkaa.

Tieteentekijöiden liiton yliopistoissa työskentelevästä jäsenistöstä on määräaikaisia 59 % (jäsenkysely 2013). Liiton tutkijajäsenistä on määräaikaisia peräti 80 %. Uusi jäsenkysely on paraikaa jäsenillä vastattavana ja sen tuloksia saadaan keväällä.

Tieteentekijöiden liitto on valinnut tieteenteon esteen vuodesta 2011 lähtien. Hallituksen yliopistoja ja tutkimusta kurjistavat toimet oli tieteenteon este viime vuonna. Vuonna 2014 esteen ”arvon” sai tieteellinen kilpajuoksu. 

Tieteenteon este julkistettiin Tieteentekijöiden liiton liittokokouksessa, joka oli koolla Helsingissä lauantaina.

 

LISÄTIETOJA:

puheenjohtaja Petri Koikkalainen, 050 544 7442;

toiminnanjohtaja Eeva Rantala, 040 7508 284


Palaa otsikoihin