Uutisia

7.8.2014

Yliopistoja koskeva rahankeräyslain muutos voimaan

Rahankeräyslupa voidaan 1.9.2014 alkaen myöntää vaikka lupaa hakevan koko toiminta ei olisikaan yleishyödyllistä. Valtioneuvosto esitti lainmuutoksen vahvistamista 7.8. ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki 8. elokuuta. Lainmuutoksen myötä myös evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko sekä yliopistot voivat toimeenpanna rahankeräyksiä.

Muutoksen tavoitteena on helpottaa kaikkien rahaa keräävien yhteisöjen asemaa rahankeräysluvan saajina. Lain peruslähtökohta pysyy samana, eli yleishyödyllisen toiminnan rahoittaminen mahdollistetaan rahankeräyksin.

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen sisältää lausuman:

Eduskunta edellyttää, että rahankeräyslainsäädännön muutostarpeita koskevaa selvitystyötä kiirehditään ja että selvitystyössä arvioidaan eri vaihtoehtoja rahankeräystoiminnan järjestämiseksi, mukaan lukien mahdollisuudet ilmoitusperusteisen järjestelmän käyttöönottoon, ja tarkastellaan lain uudistamista myös joukkorahoituksen kehittämis- ja sääntelytarpeiden näkökulmasta. Arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös rahankeräysten tehokkaaseen valvontaan ja siihen, miten rahankeräysten luotettavuus ja kohdentuminen lailliseen toimintaan varmistetaan.

Hallitus käsittelee rahankeräyksen uudistamista elokuussa

Kesäkuussa pääministeri Stubbin hallitusohjelmaan kirjattiin, että rahankeräykset tulee vapauttaa nykyisenkaltaisesta lupamenettelystä vastaamaan nykypäivän toimintaympäristöä. Sisäministeriö käynnistää lainsäädäntöhankkeen tästä mahdollisimman pian ja sisäministeri Päivi Räsänen tuo rahankeräyslain uudistamisen suuntaviivat hallituksen käsiteltäväksi vielä elokuun aikana.

Hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen sisäministeriössä on kartoitettu vaihtoehtoisia malleja rahankeräysten lupamenettelyn uudistamiseksi. Alustavan selvitystyön perusteella on päädytty jatkamaan uudistuksen valmistelua ilmoitusmenettelyyn perustuvaan malliin pohjautuen. Tässä mallissa rahankeräyksissä siirryttäisiin nykyisestä ennakollisesta lupamenettelystä ilmoituksenvaraiseen menettelyyn.

Teknisesti ilmoitusmenettelyyn siirtyminen tarkoittaisi nykyisen rahankeräyslain kumoamista ja uuden lainsäädännön laatimista ohjaamaan ilmoituksia ja rahankeräysten rekisteröintiä. Samalla mahdollistettaisiin rahankeräysten toimeenpano nykyistä lainsäädäntöä laajemmalle joukolle tahoja.

Rahankeräyslainsäädännön uudistamisesta lisää osoitteessa:
http://www.intermin.fi/fi/lainvalmistelu/rahankerayslain_muuttaminen


Palaa otsikoihin